Toimivallan siirtäminen kulttuuri ja vapaa-ajan toimialalla aluekirjastopalvelujen yksikössä työsuhteisille hankintojen tekemisestä

HEL 2023-007891
Ärendet har nyare handläggningar
§ 2

Kaupunginkirjaston aluekirjastopalvelujen yksikössä olevien oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan vastuulla

Chef för områdesbibliotekstjänsterna

Päätös

Aluekirjastopalvelujen johtaja päätti oikeuttaa tämän päätöksen liitteessä 1 (yksi) mainitut, työsuhteessa olevat vakanssin haltijat, toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla koskien johtamaansa tai vastuulla olevaa kokonaisuutta edellyttäen että:

  • toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa
  • toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
  • hankinnan arvonlisäveroton arvio ei ylitä 3000 euroa
  • hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta.

Tämä päätös kumoaa aluekirjastopalvelujen johtajan 21.6.2017 (2 §) tekemän päätöksen.

Päätöksen perustelut

Kaupunginvaltuuston 24.5.2023 § 119 hyväksymän hallintosäännön luvun 20, 8 § mukaan mikäli toimialan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 12.4.2023, § 50 siirtää hankintojen toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2. momentin 3. kohdan perusteella siten, että aluekirjastopalvelujen johtaja voi päättää hankinnoista 60 000 euroon saakka.

Hankintaoikeuksien määrittelyssä on huomioitu riskienhallintaan ja tarkoituksenmukaisuuteen liittyvät näkökohdat. Toimialan talouspalveluyksikkö on puoltanut liitteessä määriteltyjen hankintaoikeuksien myöntämistä.

Detta beslut publicerades 14.02.2024

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi

Pia Rantanen, lakimies, puhelin: 09 310 31576

pia.p.rantanen@hel.fi

Saara Ihamäki, aluekirjastopalvelujen johtaja, puhelin: 09 310 85503

saara.ihamaki@hel.fi

Beslutsfattare

Lotta Muurinen
vs. aluekirjastopalvelujen johtaja

Bilagor

1. Työsuhteessa olevien henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.