Hankinta, kävijälaskennan pilotti, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Kävijäseurannan ratkaisujen hankinta, muutos aiemmin tehtyyn hankintapäätökseen
Päätös
Hallintojohtaja muuttaa 16.11.2023 § 28 tekemäänsä hankintapäätöstä, koska Helsingin kaupunki purki voittaneen toimittajan kanssa tehdyt hankintasopimukset toimittajasta johtuvista syistä. Päätöstä muutetaan seuraavasti:
Tilatyyppi 3: Monikäyttöinen sisätila, Kulttuurikeskus Stoa; Digitouch Group Oy tilalle toimittajaksi valitaan seuraavaksi tarjousten vertailussa tulleelta kokonaistaloudellisesti edullisimmalta tarjoajalta Frivente Solutions Oy
Tilatyyppi 5: Monikäyttöinen ulkotila (kiinteällä infralla), Lauttasaaren liikuntapuisto; Digitouch Group Oy tilalle toimittajaksi valitaan seuraavaksi tarjousten vertailussa tulleelta kokonaistaloudellisesti edullisimmalta tarjoajalta Wapice Oy.
Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Sopimus on voimassa kaksitoista (12) kuukautta.
Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo on yhden (1) vuoden sopimuskaudella muuttuneiden kohteiden osalta enintään 40 191 euroa.
Päätöksen perustelut
Aiempi päätös
Vs. hallintojohtaja teki 16.11.2023 päätöksen 28 § Kävijäseurannan ratkaisujen hankinta, HEL 2023-008849 T 02 08 01 00, hankkia kävijäseurannan ratkaisut kokonaistaloudellisesti edullisimmilta tarjoajilta seuraavasti
Tilatyyppi 1: Yhden sisäänkäynnin sisätila, Pirkkolan jäähalli; Fidera Oy
Tilatyyppi 2: Useamman sisäänkäynnin sisätila, Kallion kirjasto; Mikro-Väylä Oy
Tilatyyppi 3: Monikäyttöinen sisätila, Kulttuurikeskus Stoa; Digitouch Group Oy
Tilatyyppi 4: Rajattu ulkotila (kiinteällä infralla), Tullikirjurin skeittiparkki; Mikro-Väylä Oy
Tilatyyppi 5: Monikäyttöinen ulkotila (kiinteällä infralla), Lauttasaaren liikuntapuisto; Digitouch Group Oy
Tilatyyppi 6: Rajaamaton vaihtuva ulkotila (pop-up/mobiilipaikka), Malkasaari; Osa-alueeseen ei valita toimittajaa.
Sopimusten solmiminen
Kunkin valitun toimittajan kanssa tehtiin hankintasopimukset tarjouspyynnön ja liitteiden ehtojen mukaisesti.
Digitouch Group Oy kanssa hankintasopimus allekirjoitettiin kummankin tilatyypin osalta 19.12.2023.
Sopimusten purkaminen
Sopimuksen tultua voimaan aloitettiin käyttöönottoprojekti. Käyttöönottoprojektin aikana Digitouch Group Oy esitti tilaajalle toimituksien sisältöön liittyviä lisävaateita, jotka eivät olleet tarjouspyyntöasiakirjojen ja tarjouksen mukaisia.
Digitouch Group Oy:tä kuultiin kahdessa kokouksessa (1.2.2024 ja 12.2.2024) ja pyydettiin toimittamaan kokonaispalvelu tarjouspyyntöasiakirjojen ja tarjouksen mukaisesti tuloksetta.
Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala totesi, ettei sopimussuhdetta voida jatkaa. Sopimussuhdetta jatkamalla ei saada hankinnassa tarkoitettua lopputulosta.
Helsingin kaupunki purki 15.2.2024 kävijäseurannan pilotoinnista tehdyn sopimuksen 16. sopimuskohdan mukaisesti välittömin vaikutuksin. Sopimuksen purku toimitettiin tiedoksi Digitouch Group Oy:lle 15.2.2024.
Uuden toimittajan valinta
Tilatyyppi 3: Monikäyttöinen sisätila, Kulttuurikeskus Stoa; Digitouch Group Oy tilalle toimittajaksi valitaan seuraavaksi tarjousten vertailussa tulleelta kokonaistaloudellisesti edullisimmalta tarjoajalta Frivente Solutions Oy 10 500 euroa.
Tilatyyppi 5: Monikäyttöinen ulkotila (kiinteällä infralla), Lauttasaaren liikuntapuisto; Digitouch Group Oy tilalle toimittajaksi valitaan seuraavaksi tarjousten vertailussa tulleelta kokonaistaloudellisesti edullisimmalta tarjoajalta Wapice Oy 29 691 euroa.
Toimivalta
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 12.4.2023, § 50 siirtää hankintojen toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2. momentin 3. kohdan perusteella siten, että hallintojohtaja voi päättää hankinnoista 150 000 euroon saakka.
Detta beslut publicerades 18.03.2024
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | markkinaoikeus@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Leevi Kuokkanen, ICT-palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 34376
Jari Niskanen, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 34163