Sopimus, Eliel Saarisen tien tunnelin liikenteenhallintajärjestelmän operointi
Sopimus Eliel Saarisen tien tunnelin liikenteenhallintajärjestelmän operoinnista
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti tehdä Fintraffic Tie Oy:n kanssa sopimuksen liikenteenhallintajärjestelmän operoinnista Eliel Saarisen tien tunnelissa.
Palvelun hinta on 24 000 euroa vuodessa sopimuksen voimaantulohetkellä (alv 0 %).
Sopimuksen mukaisesti Fintraffic Tie Oy vastaa tunnelin liikenteenhallinnan operoinnista 24/7/365 -periaatteella kaupungin laatiman ohjeistuksen mukaisesti. Palveluun sisältyy mm. tunnelin sulkeminen onnettomuus- ja tulipalotilanteissa, yhteydenpito pelastuslaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa, muita liikenteen häiriönhallintaan liittyviä tehtäviä sekä sitoutuminen toiminnan kehittämiseen yhteistyössä muiden osapuolten kanssa. Vastuu mm. liikenteenhallinnan laitteista, järjestelmistä ja katujen ja tunnelin ylläpidosta säilyy kaupungilla.
Sopimus ei synny päätöksen tiedoksiannolla, vaan erikseen myöhemmin tehtävällä sopimuksella. Kaupunki allekirjoittaa sopimuksen, kun päätös on lainvoimainen. Sopimus on sitova, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sen.
Sopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimus päättyy kahden vuoden päästä irtisanomispäivästä lukien. Ensimmäinen mahdollinen sopimuksen päättymisajankohta on viisi vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta.
Päätöksen perustelut
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalain) 17 §:n mukaan hankintalakia ei sovelleta palveluhankintoihin, jotka tehdään toiselta hankintayksiköltä sille Euroopan unionin perustamissopimuksen mukaisella lailla, asetuksella tai hallinnollisella määräyksellä annetun palvelujen tuottamista koskevan yksinoikeuden perusteella.
Fintraffic Tie Oy on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, joka vastaa nykyisin liikenteenhallinnan tehtävistä valtion omistamalla tieverkolla. Yhtiö aloitti toimintansa vuoden 2019 alussa nimellä Intelligent Traffic Management Finland Oy ja yhtiön nimi muuttui 1.1.2021 Fintraffic Tie Oy:ksi. Yhtiön perustamisesta on päätetty lailla Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi. Hallituksen esityksessä kyseiseksi laiksi (HE 34/2018) on todettu tavoitteeksi, että liikenteenhallinnan ja ohjauksen perustasoon kuuluvat toiminnot voitaisiin pitkällä aikavälillä kilpailuttaa yhtiöittämisen luomilla uusilla markkinoilla, mutta ”tämä ei kuitenkaan koskisi viranomaisille tarjottavia liikenteenohjaukseen ja -hallintaan liittyviä turvallisuuskriittisiä palveluita, joiden tarjoamisesta voisi vastata ainoastaan valtion erityistehtäväyhtiö.” Tunnelikohteisiin sisältyy aina erityisiä riskejä ja niiden liikenteenhallinnan operointi on erityisesti onnettomuus- ja muiden poikkeustilanteiden varalta turvallisuuden kannalta kriittinen palvelu.
Valtiontukiarviointi
Komission tiedonannossa valtiontuen käsitteestä todetaan, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta, kun valtio toimii julkisen vallan käyttäjänä tai kun julkisyhteisöt toimivat viranomaisen ominaisuudessaan. Edelleen komission tiedoksiannon mukaan yksikön voidaan katsoa toimivan julkisen vallan käyttäjänä, kun kyseessä oleva toiminta kuuluu valtion keskeisiin tehtäviin tai liittyy näihin tehtäviin luonteeltaan, tavoitteeltaan sekä siihen sovellettavilta säännöiltään. Yleisesti ottaen, jos jäsenvaltio [ei] ole päättänyt ottaa käyttöön markkinamekanismeja, eivät toiminnot, jotka luontaisesti ovat osa viranomaisten erioikeuksia ja joiden suorittamisesta valtio vastaa, ole taloudellisia toimintoja (komission tiedoksianto 2016/C 262/01, kohta 17).
Hallituksen esityksen (HE 34/2018) mukaan viranomaisille tarjottavia liikenteenohjaukseen ja -hallintaan liittyvistä turvallisuuskriittisistä palveluista voisi vastata ainoastaan valtion erityistehtäväyhtiö. Koska kyse ei siten ole taloudellisesta toiminnasta, ei sopimukseen sisälly valtiontukea.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 13.12.2022 § 711) mukaan liikenne- ja katusuunnittelupäälliköllä on hankintavaltuudet enintään 400 000 euron suuruisiin hankintoihin. Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.
Detta beslut publicerades 24.10.2023
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Anna Nervola, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37135