Esiselvityksen laatiminen metsä- ja puualan innovaatiokeskittymän perustamisen edellytyksistä, Helsingin yliopisto

HEL 2023-015160
Ärendet har nyare handläggningar
§ 30

Helsingin yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteistyö, Esiselvitys metsä- ja puualan innovaatiokeskittymän perustamisen edellytyksistä

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti liitteenä olevan suunnitelman (liite 1) mukaisesta yhteistyöstä ja metsä- ja puualan innovaatiokeskittymän esiselvityksen laatimisesta Helsingin yliopiston kanssa.

Esiselvitys toteutetaan joulukuun 2023 ja toukokuun 2024 välisenä aikana.

Yhteistyön rahallinen kokonaisavo on 69 006 euroa ja työ sisältää lisäksi yliopiston erillistä työpanosta. Kaupungin osuus yhteistyön arvonlisäverottomista kokonaiskustannuksista on 15 000 euroa. Kaupungin maksuosuus maksetaan talousarvion kohdalta 1801102, Elinkeinopoliittiset erillishankkeet, elinkeino-osastolle osoitetusta määrärahasta.

Samalla elinkeinojohtaja oikeutti yritysten toimintaympäristöt -yksikön päällikön hyväksymään yhteistyöhön liittyvät laskut.

Päätöksen perustelut

Kaupunkistrategian 2021-2025 mukaan kaupunki vahvistaa ja kehittää asemaansa yhtenä Euroopan parhaana innovaatio-ympäristönä, startup-keskuksena ja uusien elinkeinojen kehtona. Strategiassa painotetaan myös kaupungin ja korkeakoulujen välisen yhteistyön vahvistamista ja korkeakoulukampusten kehittymisen tukemista vahvoiksi innovaatio- ja osaamiskeskittymiksi.

Helsingin yliopiston Viikin kampuksella sijaitseva Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on 30.11.2023 jättänyt kaupungille yhteistyöehdotuksen metsä- ja puualan innovaatiokeskittymän esiselvityksen laatimisesta.

Innovaatiokeskittymän edellytysten selvittäminen on kaupungin kannalta relevanttia. Helsingin kaupunki on jo pitkään ollut mukana edistämässä Helsingin yliopiston Viikin kampuksen kehittämistä innovaatiokeskittymänä, muun muassa vuodesta 2021 käynnissä olleen innovaatiorahastosta rahoitetun Viikki Innovation Platform and Food Design Factory -hankkeen kautta. Kyseisessä hankkeessa on pilotoitu ruoka-alan innovaatiokeskittymän toteuttamista ja valmisteltu farmasian innovaatiokeskittymän perustamista. Nyt vastaavalla tavalla on tarkoitus selvittää metsä- ja puualan innovaatiokeskittymän perustamisen edellytykset.

Yliopisto panostaa yhteistyöhön resursseja henkilötyövoiman muodossa ja yliopisto on saanut selvitystyöhön rahoitusta myös Uudenmaan liitolta. Helsingin kaupungin elinkeino-osaston panostuksella varmistetaan erityisesti liiketoimintanäkökulman painotusta esiselvityksessä.

Esiselvityksessä selvitetään avoimen Forest & Wood Hub -innovaatioekosysteemin perustamisen keskeisiä tarpeita, kannattavuutta, mahdollisia vaikutuksia ja tuloksia. Selvitykseen sisältyy haastatteluja muun muassa teollisuusyritysten, yrittäjien, tutkimuslaitosten, tutkijoiden ja julkisen sektorin organisaatioiden edustajien kanssa. Esiselvityksen kautta saadaan kuvaus metsä- ja puutuotealan toimijoiden edellytyksistä, valmiuksista ja kiinnostuksesta osallistua avoimeen innovaatioekosysteemiin.

Yhteistyön lopputuloksena syntyy ehdotus metsä- ja puualan innovaatiokeskittymän tarpeista, kumppaneista, rahoituksesta, toiminnasta, perustamisaikataulusta ja tulosmittareista. Selvityksen lopputulokset ja johtopäätökset käydään läpi yliopiston ja kaupungin yhteisissä foorumeissa kesällä 2024.

Detta beslut publicerades 15.12.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Ida Björkbacka, johtava asiantuntija, puhelin: 25281

ida.bjorkbacka@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Heidi Humala
yksikön päällikkö

Bilagor

1. Yhteistyöehdotus, Wood and Forest Hub -esiselvitys
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.