Suojatieturvallisuuden parantaminen, Eläintarhantie
Eläintarhantien suojatieturvallisuuden parantaminen
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikennejärjestelyt Eläintarhantiellä piirustuksen 7579 mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Kaupunginhallitus hyväksyi (Kh 7.3.2022, 190 §) Liikenneturvallisuuden kehittämisohjelman 2022–2026, jossa nimettiin toimenpiteitä kadunylitysten turvallisuuden parantamiseksi. Eläintarhantiellä on tunnistettu useita suojateitä, joiden turvallisuutta on kehitettävä.
Eläintarhantie on alueellinen kokoojakatu, jonka nopeusrajoitus on 40 km/h lukuun ottamatta 80 metrin osuutta ennen Ensi linjan risteystä, jossa viereisen päiväkodin vuoksi nopeusrajoitus on 30 km/h. Katu erikoiskuljetusreitti, jonka tavoitemittaluokka on leveydeltään neljä, korkeudeltaan viisi ja pituudeltaan kolmekymmentä metriä. Keskimääräinen vuorokausiliikenne on ollut 4 500 ajoneuvoa syksyllä 2019. Maaperä on kalliota tai siltti-hiekkakerroksen päällä olevaa täytemaata.
Nykytilassa osuudella on yhdeksän suojatietä, joista kaksi on risteysten yhteydessä (Ensi linjan eteläpuolella, Porthaninrinteen länsipuolella ja Säästöpankinrannan länsipuolella) ja kuusi on niin sanottuja välisuojateitä, jotka sijaitsevat linjaosuudella. Porthanintien suojatietä lukuun ottamatta kaikilla suojateillä on pelkät tiemerkinnät ja molemminpuoleinen liikennemerkki.
Jalankulkijoiden kadunylitysjärjestelyiden suunnitteluperiaatteiden (Kylk 10.12.2019, 642 §) mukaan 40 km/h kadun pelkillä merkinnöillä oleva suojatie luokitellaan turvallisuudeltaan huonoksi (punaiseksi), joka vaatii parannustoimenpiteitä (riskejä vähentäviä toimenpiteitä). Osuuden suojateistä kyseiset kriteerit täyttää viisi suojatietä. Kahdella suojatiellä nopeusrajoitus on 30 km/h, ja kahdella on sekä keskisaareke että kavennus, minkä vuoksi näiden neljän luokitus on tyydyttävä (keltainen).
Kadun suojatietiheys, 95 metriä, on melko suuri käyttäjämääriin ja kadunvarren toimintoihin nähden. Kaksi välisuojatietä eivät johda kadun pohjoispuolella luontevasti mihinkään, ja näistä toisen jatkuvuus myös eteläpuolella on huono. Tämän vuoksi kaksi suojatietä (Linnunlaulun sillan pohjoispuolinen ja kaupunginteatterin pysäköintialueen kohdan) poistetaan kokonaan ja kadulle tulee seitsemän uutta pysäköintipaikkaa. Jäljelle jäävien suojateiden turvallisuutta parannetaan toimenpiteillä, jolloin kaikki saavat vähintään keltaisen luokituksen.
Eläintarhantie 18 kohdan suojatie luokitellaan jo nykytilassa keltaisen luokkaan. Viereisen päiväkodin vuoksi suojatien turvallisuutta ja parannetaan kaventamalla katua länsipuolelta. Suojatien ylitysmatka lyhenee, minkä lisäksi vilkkaan pyörätien ja ajoradan väliin muodostuu odotustila ja tilaa liikennemerkkipylväille. Tämän vuoksi kadulta poistuu kaksi pysäköintipaikkaa.
Linnunlaulun sillan eteläpuolisen suojatien kohdalla katua kavennetaan eteläpuolelta. Pyörätien ja ajoradan väliin muodostuu näin selkeä odotustila. Suojatie korotetaan nopeuksien hillitsemiseksi kahden kaltevan osuuden väliin jäävällä tasanteella. Korotuksen pituus on erikoiskuljetusreitin vuoksi 12 metriä. Näiden toimenpiteiden vuoksi kadulta poistuu kaksi pysäköintipaikkaa.
Eläintarhantie 12 kohdan suojatien kohdalla katua kavennetaan molemmin puolin. Tämän vuoksi kadulta poistuu yksi pysäköintipaikka.
Eläintarhantie 3 kohdan suojatie varustetaan keskisaarekkeella. Erikoiskuljetusreitin vuoksi saarekkeen reunakivilinja toteutetaan kuusi senttimetriä korkeana ja siihen sijoitettavat liikennemerkkipylväät irrotettavina. Pysäköinti kielletään keskisaarekkeen ympäriltä siinä määrin, että myös isot ajoneuvot mahtuvat kiertämään saarekkeen. Tämän vuoksi kadulta poistuu kuusi pysäköintipaikkaa.
Lähimpänä Ensi linjaa, Porthaninrinnettä ja Säästöpankinrantaa sijaitseville kolmelle suojateille ei esitetä toimenpiteitä, sillä kaikki on jo luokiteltu keltaiseen luokkaan.
Lisäksi tehdään tarkistuksia alueen liikenteenohjauksen järjestelyihin. Aluenopeusrajoituksen rajaa tarkistetaan Porthaninrinteen kohdalla siten, että 30 km/h rajoitus alkaa jo Porthaninrinteen länsipuolelta. Ympyrätalon kohdalla katuympäristö muuttuu kaupunkimaisemmaksi, minkä lisäksi kohdalla on leikkipuisto.
Muutosten myötä kadun osuuden suojateiden määrä laskee yhdeksästä seitsemään. Nykytilanteessa näistä yhdeksästä neljä on luokiteltu keltaisiksi ja viisi punaisiksi. Liikennejärjestelyjen toteuttamisen jälkeen yksi suojatie luokitellaan vihreäksi ja kuusi keltaiseksi. Kokonaisuudessaan kadulta poistuu neljä pysäköintipaikkaa.
Kustannusennuste
Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 75 000 euroa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Sovelletut oikeusohjeet
Tieliikennelaki (729/2018) 71 § 1 momentti kohta 2.
Tiedoksianto
Päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona, sillä henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (hallintolaki 55 § 2 momentti).
Detta beslut publicerades 12.04.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16.00.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun asiakirjan nähtäville asettamista koskeva ilmoitus on julkaistu viranomaisen verkkosivuilla.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä päätöksen tehneelle viranhaltijalle.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä.
Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Aleksi Kinnunen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 52602