Valtuustoaloite, biomassan kestävyys turvattava ja pyrittävä eroon polttoon perustuvasta lämmöntuotannosta

HEL 2024-003151
Ärendet har nyare handläggningar
Det här är en motion

Valtuutettu Amanda Pasasen aloite biomassan kestävyyden turvaamisesta ja polttoon perustavasta lämmöntuotannosta eroon pyrkimisestä

Helsingfors stadsstyrelse

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Amanda Pasanen ja 17 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että biomassan kestävyys on turvattava ja pyrittävä eroon polttoon perustavasta lämmöntuotannosta. Aloite on liitteenä 1.

Kaupunginhallitus toteaa, että biomassan kestävyyden turvaaminen ja polttoon perustavasta lämmöntuotannosta vastaa Helen Oy. Helen Oy:ltä on pyydetty aloitteeseen liittyen lausunto, joka on liitteenä 2.

Helen Oy:n lausunnossa todetaan, että yhtiö on sitoutunut varmistamaan biomassan kestävyyden. Yhtiö käyttää ainoastaan Euroopan uusiutuvan energian direktiivin kestävyyskriteerit täyttävää biomassaa. Esimerkiksi vuonna 2023 yhtiö saavutti tavoitteensa, ja 100 prosenttia yhtiön hankkimasta biomassasta oli kestävää. Tämä tarkoittaa käytännössä, että puupolttoaineet ovat sertifioiduilta toimittajilta (PEFC = Programme for the Endorsement of Forest Certification, SBP = Sustainable Biomass Program, FSC = Forest Stewardship Council) ja alkuperävalvottuja.

Yhtiö on lausunnon mukaan kehittämässä polttoaineenhallintajärjestelmää, jonka avulla yhtiö voi varmistaa tuotanto- ja toimitusketjun vastuullisuuden jatkossakin. Valtuustoaloitteessakin mainittujen PEFC- sekä FSC-sertifikaattien lisäksi Helen on lisännyt hankkimansa biomassan kestävyysvaatimuksia käyttämällä osassa hankintoja SBP-sertifiointia aiempien sertifiointien rinnalla. Euroopan komission tunnustama SBP-sertifiointi osoittaa, että yritys noudattaa lämpöä ja energiaa tuottavan biomassan eurooppalaista lainsäädäntöä, sääntelyä ja kestävyysvaatimuksia. FSC- ja PEFC-standardien vaatimukset eivät kata kaikkia SBP-järjestelmän vaatimuksia eikä SBP-järjestelmän sertifiointi kata kaikkia FSC- ja PEFC-standardien vaatimuksia. SBP-järjestelmä siis täydentää hankitun biomassan kestävyysvaatimuksia.

Lausunnossa korostetaan myös, että polttoon perustumaton energiantuotanto on ollut Helenin painopiste, kun yhtiö on vähentänyt fossiilisten polttoaineiden osuutta energiantuotannossa. Helenin strategian mukaan polttamisen osuus tulee merkittävästi tippumaan 2020-luvun aikana. Yhtiön tavoitteena on luopua kaikesta polttamisesta vuoteen 2040 mennessä. Tämä on osa Helenin laajempaa strategiaa, jossa pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja edistämään kestävää kehitystä.

Polttamisesta luopuminen tarkoittaa lämmityksen sähköistymistä, mikä vaatii sekä kantaverkon sähkönsiirron kehittämistä että pienydinvoimaa Helsinkiin. Sähkönsiirtoverkon kehittäminen sähköistyvässä Helsingissä on avainasemassa. Helsinki on viime vuosiin asti ollut sähkön siirron näkökulmasta omavarainen. Tämä kehitys on isossa murroksessa, ja Helsingistä tulee sähkön tuoja. Suomen kantaverkko rajoittaa Helsingin sähköistymistä sekä Helenin suunnittelemien investointien toteuttamista.

Lausunnossa todetaan myös, että muut toimenpiteet polttoon perustumaton energiantuotantoon ovat pienydinvoiman rakentaminen Helsinkiin sekä vetyratkaisujen suunnittelu Helsingissä. Yhtiön mukaan pienydinvoima on tehokas ja ympäristöystävällinen energiantuotantomuoto, joka voi auttaa yhtiötä saavuttamaan sen tavoitteet. Pienydinvoiman rakentaminen Helsingissä on yhtiön mukaan yksi konkreettinen keino, joka mahdollistaa luopumisen kokonaan polttamisesta. Vetyratkaisujen suunnittelu Helsingissä mahdollistaa yhtiön mukaan paitsi lämmöntuotannon hyödyt, myös suuren mahdollisuuden luoda uutta hyvinvointia ja liiketoimintaa Helsinkiin. Yhtiön mukaan, vetyratkaisut ovat osa yhtiön innovatiivista lähestymistapaa energiantuotantoon ja ne voivat auttaa Helsinkiä saavuttamaan hiilineutraaliustavoitteensa.

Lopuksi lausunnossa todetaan, että polttoon perustumaton lämmöntuotanto on Helenin strategian kulmakivi, jota kohti yhtiö etenee määrätietoisesti.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu. Kaupunginhallitus on 11.3.2024 § 156 päättänyt, että se vastaa biomassan kestävyyden turvaamista ja polttoon perustuvasta lämmöntuotannosta eroon pyrkimisestä koskevaan aloitteeseen.

Kaupunginhallitus 19.08.2024 § 465

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Vastaehdotus:
Tuomas Rantanen: Aloitevastauksen alkuun lisätään:
"Kaupunginhallitus toteaa, että Helen Oy:n omistajastrategiassa linjattu tavoitetilaksi polttoon perustumattomien tuotantoratkaisuihin perustuvaa energiajärjestelmä. Näiden tavoitteiden valossa kaupunginhallitus katsoo, että Helen Oy:n on pyrittävä pääsemään eroon polttoon perustuvasta energiantuotannosta jo ennen vuotta 2040. Polttoon perustumattomassa energiantuotannossa ei tule nojata ainoana vaihtoehtona pienydinvoimaan, jonka laillinen, taloudellinen ja tekninen toteutettavuus on vielä epäselvä, vaan edistää vahvasti myös muita ratkaisuja kuten vedyn tuotantoa.

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että Helen Oy:n omistajastrategiassa on asetettu tavoitteeksi tehdä selvitys käytetyn biomassan alkuperästä, jakaumasta ja kestävyyskriteereistä. Kaupunginhallitus edellyttää, että Helen pyrkii huolehtimaan käytetyn biomassan kestävyydestä kunnianhimoisemmin kuin pelkästään tukeutumalla sertifikaatteihin, jotka todistavat yhtiön noudattavan lainsäädäntöä ja eurooppalaista sääntelyä. Kaupunginhallitus edellyttää, että Helen pyrkii korvaamaan PECF sertifioidun biomassa FSC-sertifioidulla biomassalla ja varmistaa lisäksi, että poltettu biomassa ei sisällä runkopuuta. Kaupunginhallitus kehottaa kaupungin omistajaohjausta tuomaan konsernijaostoon tarkoituksenmukaiset ohjauskeinot, jotka varmistavat ettei runkopuu ole osa Helenin biomassan käyttöä."

Tuomas Rantasen vastaehdotusta ei käsitelty asian käsittelyn keskeyttämisen vuoksi.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Daniel Sazonovin ehdotuksesta.

12.08.2024 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula
Lisätiedot

Patrick Wahlman, Konsernianalyytikko, puhelin: 310 33714

patrick.wahlman@hel.fi
Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Mer information fås av

Patrick Wahlman, Konsernianalyytikko, puhelin: 09 310 33714

patrick.wahlman@hel.fi