Puistosuunnitelman muutos, Myllypuron liikuntapuisto, Mustapuron vesienhallinta, Vartiokylä
Mustapuron vesienhallinta, Myllypuron liikuntapuisto, puistosuunnitelman muutoksen hyväksyminen, Vartiokylä
Päätös
Maankäyttöjohtaja päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan puistosuunnitelman muutoksen: Mustapuron vesienhallinta, Myllypuron liikuntapuisto, suunnitelmapiirustus nro VIO 6193/2A.
Päätöksen perustelut
Lähtökohdat ja tavoitteet
Puistosuunnitelma sijoittuu Mustapuron varteen Kehä I:n ja Itäväylän välille, Myllypuron (454) osa-alueiseen. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on puistoa (VP) ja urheilualuetta (VU). Muutettavan puistosuunnitelman osan pinta-ala on 7 000 m2.
Kaupunkiympäristölautakunta on 22.3.2022 §180 hyväksynyt muutettavan puistoalueen puistosuunnitelman osana laajaa Mustapuron vesienhallinnan suunnitelmakokonaisuutta: nimeltään Mustapuron vesienhallinta välillä Kehä 1 – Tulisuontie, Vartiokylä.
Hyväksytyssä suunnitelmassa esitettiin alueella sijaitsevan vanhan Vartiokylän koira-aitauksen purkamista ja tulva-altaan rakentamista koira-aitauksen tilalle. Samalla varauduttiin uuden koira-aitaukseen rakentamiseen eri hankkeena Mustapuronpuistoon Kehä I itäpuolelle. Aiempi suunnitelmaratkaisu on esitetty liitteenä 2 (nro VIO 6193/2).
Rakennussuunnitelmia laadittaessa kävi ilmi, että ympäristön kannalta on parempi ratkaisu säilyttää nykyinen koira-aitaus entisellä paikallaan ja rakentaa tulva-allas Mustapuronpuistoon, johon koira-aitaus oli ajateltu siirtää. Ratkaisu säästää puita ja luonnonvaroja, sillä Mustapuronpuistossa allas voidaan sijoittaa nurmialueelle, jossa ei kasva puita. Uudesta altaasta tehdään erillinen päätös.
Vanhan koira-aitauksen peruskorjaus on suunniteltu erillisenä hankkeena ja siitä tehdään erillinen päätös.
Suunnitelma
Kaupunkiympäristölautakunnassa 22.3.2022 hyväksyttyä suunnitelmaa on muutettu siten, että aiemmassa suunnitelmassa vanhan koirapuiston kohdalle esitetty tulva-allas on poistettu ja koira-aitaus on merkitty säilytettäväksi ja kunnostettavaksi erillisen suunnitelman mukaan.
Koska Mustapuronpuiston nurmikolle saadaan kaivettua isompi tulvatasanne kuin mitä olisi saatu vanhan koirapuiston kohdalle, on osaa aikaisemmin suunnitelluista tulvatasanteista voitu pienentää ja näin vähentää merkittävästi altaiden kaivun vuoksi poistettavien puiden määrää.
Vuorovaikutus
Koira-aitauksen säilyttämistä koskeva vuorovaikutus käytiin koira-aitauksen peruskorjauksen puistosuunnittelun yhteydessä.
Koira-aitauksen puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla 24.1.-6.2.2024 välisen ajan. Palautteita tuli yksi. Se ei koskenut suunnitelmaluonnosta.
Kustannukset ja aikataulu
Suunnitelmapiirustuksen alueelle aiemmin kaavailtu allas rakennetaan Mustapuronpuistoon. Tällä ei ole merkittävää kustannusvaikutusta.
Koirapuiston kunnostamisen kustannukset hyväksytään kyseisen hankkeen päätöksessä.
Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2024 alkaen.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maankäyttöjohtaja päättää taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä. Puistosuunnitelma mahdollistaa asemakaavan 12080 toteutumisen kaavan tavoitteiden mukaisesti. Suunnitelmaa voidaan pitää periaatteellisesti ja taloudellisesti vähäisenä.
Sovelletut säännökset
Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 1-3 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 30 §
Detta beslut publicerades 20.03.2024
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Mer information fås av
Sari Knuuti, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 23213