Liikennejärjestelyt, Albertinkatu 15:n kuormauspaikan siirto Iso Roobertinkatu 46:n edustalle
Kuormauspaikan merkitseminen Iso Roobertinkatu 46 edustalle ja asukaspysäköintipaikkojen lisääminen Albertinkatu 15 edustalle
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Albertinkatu 15 ja Iso Roobertinkatu 46 edustalla piirustuksen 7660 mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Alueen yrittäjältä tullut toive kuormauspaikan siirtämiseksi Albertinkatu 15 edustalta Iso Roobertinkatu 46 edustalle. Nykyinen kuormauspaikka aiheuttaa haasteita Albertinkadun joukkoliikenteelle. Siirto Iso Roobertinkadun edustalle parantaa liikenneturvallisuutta ja joukkoliikenteen sujuvuutta, koska Iso Roobertinkadulla ei ole linja-autoliikennettä. Siirto palvelee myös paremmin elinkeinotoimintaa, koska tavaroitten purku ja tuonti kaupalle ja kiinteistölle on Iso Roobertinkatu 46 puolelta. Kuormauspaikan siirto ei vaikuta asukaspysäköintipaikkojen määrään.
Asiassa on tehty kunnan yrityksen aloite.
Kustannusennuste
Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 500 euroa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Sovelletut oikeusohjeet
Tieliikennelaki (729/2018) 71 § 1 momentti kohta 2.
Tiedoksianto
Päätös annetaan aloitteentekijälle tiedoksi tavallisena tiedoksiantona (hallintolaki 55 § 1 momentti). Lisäksi päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona, sillä muilta osin henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (hallintolaki 55 § 2 momentti).
Detta beslut publicerades 14.06.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16.00.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun asiakirjan nähtäville asettamista koskeva ilmoitus on julkaistu viranomaisen verkkosivuilla.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä päätöksen tehneelle viranhaltijalle.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä.
Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Hang Tran, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 52 728