Virkasuhteen täyttäminen, kaupunginkanslia, elinkeino-osasto, asiantuntija, 16 tehtävää, KANSLIA-01-39-24

HEL 2024-013542
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 16. / 816 §

Oikaisuvaatimus työllisyyspalveluliikelaitoksen asiantuntijan virkaan ottamisesta

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus hylkäsi palvelupäällikkö 1 päätöksestä 27.10.2024, § 2 tehdyn oikaisuvaatimuksen, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen kumoamiseen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Tuomas Koskinen on tehnyt oikaisuvaatimuksen palveluesihenkilön, palvelupäällikön päätöksestä 27.10.2024, § 2 jolla päätöksen tehnyt palvelupäällikkö päätti 16 asiantuntijan virkaan ottamisesta työllisyyspalveluihin. (Palvelupäällikön tehtävän nimike on nykyisin yksikön johtaja)

Kuntalain 134 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Kuntalain 140 §:n 3 momentin mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimus on tehty perustuen asianosaisuuteen ja se on saapunut 27.10.2024 Helsingin kaupungin kirjaamoon. Pöytäkirja on ollut nähtävänä yleisessä tietoverkossa 15.10.2024. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa.

Hallintolain 34 §:n asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksen mukaan palvelupäällikön tekemä virkaan ottamispäätös 15.10.2024, § 2 on kumottava ja virkaan on valittava ********** Oikaisuvaatimuksen tekijän katsoo, että hakijan ********** koulutus ei täytä tehtävälle asetettua kelpoisuusvaatimusta, sillä hänellä ei ole ollut korkeakoulututkintoa.

Asianosaisen kuuleminen

Asianosaista eli virkaan valittua Mikael Bergiä on kuultu ennen asian ratkaisemista.

Asianosainen ********** on antanut kirjallisen vastineensa oikaisuvaatimukseen, joka on tämän päätöksen liitteenä.

Viran nimitysperusteet ja kelpoisuusvaatimukset

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentissa todetaan, että virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus.

Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Asiantuntijan viran kelpoisuusvaatimus oli alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen. Lisäksi asiantuntijalta vaadittiin hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, hyvää englannin kielen suullista taitoa ja tyydyttävää ruotsin tai muun kielen taitoa.

Muodollisen kelpoisuusvaatimuksen lisäksi hakuilmoituksessa ilmoitettiin, että hakijalta odotetaan vahvaa työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmän tuntemusta sekä erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Lisäksi edellytettiin itsenäistä, asiakaslähtöistä ja kehittämisorientoitunutta työotetta, hyviä ongelmanratkaisutaitoja, valmiutta toimia viranomaistyössä, laajoissa yhteistyöverkostoissa sekä ymmärrystä työnhakija-asiakkaiden erilaisiin työnhakuun vaikuttaviin tilanteisiin. Lisäksi odotettiin taitoa soveltaa tietoa asiakkaan tilanteeseen realistisena palveluprosessina, jossa otetaan huomioon kumppanit, periaatteet ja lainsäädäntö, hyvää paineensietokykyä sekä valmiutta kohdata muutoksia, omaksua tietoa ja uusia työtapoja sekä kykyä johtaa omaa työtä.

Hakuilmoituksessa kuvattiin tehtävää siten, että hakijalla on kyky auttaa ja ohjata asiakasta tarkoituksenmukaisiin palveluihin ja kohti työllistymistä. Hakijan tulee ottaa kokonaisvaltainen vastuu oman asiakaskunnan palvelutarpeen arvioinnista, palveluohjauksesta ja työttömyysturvaan liittyvistä ratkaisuista sekä esimerkiksi työnhakuvelvollisuuden seuraamisesta. Hakija tulee neuvomaan, ohjaamaan ja valmentamaan asiakkaitaan työllistymiseen liittyvien ratkaisujen löytämisessä. Lisäksi tehtävää kuvailtiin myös siten, että asiantuntija tulee olemaan tiiviisti yhteydessä omiin asiakkaisiinsa monikanavaisesti.

Valintamenettely

Asiantuntijan virat ovat olleet julkisesti haettavana ajalla 10.9.2023-24.9.2024 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä osoitteessa helsinkirekry.fi. Hakuilmoitus oli lisäksi esillä TE-palveluiden sivuilla sekä monster.fi ja duunitori.fi -palveluissa.

Viran kelpoisuusvaatimukset ja virkaan eduksi katsottavat asiat on ilmoitettu hakuilmoituksessa.

Määräajassa virkaan jätti hakemuksensa 595 henkilöä. Hakijoista 533 täytti asetetut kelpoisuusvaatimukset. Hakemuksia arvioitaessa huomioitiin, kuinka hyvin hakemuksissa esiin tuotu osaaminen ja aiempi kokemus vastaavat haettavan tehtävän vaatimuksia. Jatkoon kutsuttiin hakijat, joilla näiden arvioitiin toteutuvan parhaiten. Valituilla hakijoilla oli hakemuksen perusteella tehtävän edellyttämä koulutus, eli vähintään alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen, sekä vähintään kahden vuoden soveltuva ja ajantasainen kokemus työllisyyden edistämisen viranomaistehtävästä. Hakemuksia arvioivat palveluesihenkilöt Tanja Kuivanen, Tarja Kuutschin, Rauno Lipsanen sekä HR-suunnittelija Enni Tuominen.

Rekrytoinnin seuraavana vaiheena oli videohaastattelu ajalla 25.9.–27.9. Videohaastattelukutsu lähetettiin 34 hakijalle joista 33 lähetti vastaukset määräajassa. Videohaastatteluita arvioivat palveluesihenkilöt Tanja Kuivanen, Tarja Kuutschin, Rauno Lipsanen sekä HR-suunnittelija Enni Tuominen.

Videohaastatteluiden perusteella kutsuttiin henkilökohtaiseen haastatteluun 25 hakijaa, joiden videovastaukset antoivat vakuuttavimman kuvan soveltuvuudesta virkaan. Haastatteluvalinnassa painotettiin videoiden perusteella välittynyttä hakijoiden kykyä tuoda esiin taitoaan soveltaa tietoa asiakkaan tilanteeseen realistisena ja kantaa ottavana palveluprosessina sekä ymmärrystä työnhakija-asiakkaiden erilaisiin työnhakuun vaikuttaviin tilanteisiin. Lisäksi painotettiin perusteltua ja kattavaa näkemystä asiantuntijan työn merkityksestä ja työllistämisen edistämisestä.

Henkilökohtaiset haastattelut pidettiin ajalla 2.10.–7.10. Haastatteluihin osallistuivat palveluesihenkilöt Tanja Kuivanen, Tarja Kuutschin, Rauno Lipsanen sekä HR-suunnittelija Enni Tuominen.

Yksi hakija veti hakemuksensa pois haastatteluiden jälkeen.

Päätöksen perusteleminen ja virkaan valinnalle asetettujen edellytysten täyttyminen

Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.

Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain esitöiden yksityiskohtaisten perustelujen (HE 1/1998 vp, s. 180) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät.

Hakijoita perustuslain 125 §:n 2 momentin perusteella vertailtaessa on nimitysperusteita oikeuskäytännön mukaan arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet (KHO 2005:44).

Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön perusteella virkaan nimittävällä on harkintavaltaa muun ohella sen suhteen, miten virkaan kuuluvien tehtävien asettamia vaatimuksia ja hakijoiden ansioita painotetaan. Tämä koskee myös esimerkiksi hakijoiden koulutuksen, työkokemuksen sekä viran tehtäviin perehtyneisyyden keskinäistä painotusta hakijoita vertailtaessa. (AOA sij. 5.10.2017, dnro EOAK/3992/2017) Elinkeino-osaston asiantuntija virkojen valintapäätöksen perusteluista käy ilmi, että 595 hakijasta 533 täytti kelpoisuusvaatimukset. Yksityiskohtainen ansiovertailu voidaan useiden hakijoiden joukosta ylimpien laillisuusvalvojien kannanottojen perusteella rajata sellaisiin hakijoihin, joita pidetään varteenotettavimpina (EOA 22.6.2006, dnro 13/4/05). Viranhakumenettelyn luonteeseen kuuluu lisäksi se, että vain osa hakijoista kutsutaan haastatteluun.

Päätöksen tehneen palvelupäällikön valintapäätöksen perusteluista käy ilmi, että asiantuntijan viran kelpoisuusehtona on alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen. Virkaan valittu Mikael Berg on suorittanut opistotasoisen merkonomin tutkinnon Turun kauppaoppilaitoksessa 1988. Tämän lisäksi hän omaa 26 vuoden kokemuksen vaativista asiantuntijatehtävistä, mukaan lukien esimies- ja johtotehtävistä. Hän on myös toiminut uravalmentajana Espoon kaupungilla syyskuusta 2022 lukien. Palvelupäällikkö on arvioinut, että Mikael Bergillä on työkokemuksensa perusteella alempaa korkeakoulututkintoa vastaava muu osaaminen, joten hän täyttää viran kelpoisuusehdon. Mikael Berg täyttää tehtävän kelpoisuusvaatimuksen niin koulutuksen, kokemuksen kuin soveltuvuuden osalta muodostuvan muun osaamisen perusteella kuten Berg on myös vastineessaan tuonut esiin.

Kunnan viranomaisella on lähtökohtaisesti laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista. Tätä harkintavaltaa kaventavat perustuslain 125.2 §:n yleiset nimitysperusteet. Perustuslain säännös edellyttää hakijoiden ansioiden vertailua, joka on suoritettu asiantuntijaa valittaessa. Niin suhteessa hakuilmoituksessa ilmoitettuihin edellytyksiin kuin hakijoiden keskinäisessä vertailussa virkaan valittujen henkilöiden on katsottu olevan ansioituneimpia ja omaavan siten parhaat edellytykset asiantuntijan virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiseen.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Virkaan valitut ovat täyttäneet viralle asetetun muodollisen kelpoisuusvaatimuksen, yleisten nimitysperusteiden asettamat vaatimukset sekä muut hakuilmoituksessa esitetyt edellytykset.

Hakijoiden ansiovertailu on suoritettu asianmukaisesti ja päätös on perusteltu hallintolain edellyttämällä tavalla. Virkaan ottaminen on perustunut hakijoiden vertailuun, jossa koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi on otettu huomioon haastattelussa esille tulleet seikat sekä hakijoiden viran hoidon kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Päätöksessä on selvitetty valituksi tulleen koulutus, työkokemus sekä muut valintaan vaikuttaneet objektiivisesti osoitettavissa olevat ansiot ja seikat. Virkaan on valittu kokonaisarvioinnin perusteella hakuilmoituksen kelpoisuusvaatimukset ja muut edellytykset parhaiten täyttävä eli ansioitunein hakija.

Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että päätöksen tehnyt palvelupäällikkö olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Palvelupäällikön päätös ei ole lainvastainen, eikä se ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, ja se on tarkoituksenmukainen. Oikaisuvaatimus tulee näin ollen hylätä perusteettomana.

Stäng

Keskushallinto Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Työllisyyspalvelut Palvelupäällikkö 1 15.10.2024 § 2

Päätös

Palvelupäällikkö 1 päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella henkilöt ********** asiantuntijan virkoihin 1.11. lukien.

Lisäksi varasijalle valitaan **********

Viran tehtäväkohtainen palkka on 3080,37 € euroa.

Virkaan valittavien kanssa sovitaan erikseen päivämäärästä, jolloin he ottavat viran vastaan.

Virkaan valituille määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava koeaika, joka on kuusi kuukautta. Mikäli viranhaltija siirtyy Helsingin kaupungilla toiseen virkasuhteeseen, peräkkäisissä määräaikaisissa virkasuhteissa ei määrätä uutta koeaikaa, elleivät viranhaltijan tehtävät tai asema muutu.

Päätös on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on esittänyt selvityksen terveydentilastaan. Selvitys terveydentilasta on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien. Mikäli tehtävästä toiseen siirtyvä henkilö on aiemmin jo esittänyt selvityksen terveydentilastaan, esihenkilö voi päättää, ettei työhöntulotarkastusta tarvita.

Lisäksi yksi tehtävä päätettiin täyttää ilman julkista hakumenettelyä kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaan sisäisellä täyttömenettelyllä palvelussuhdetta koskevien tarkoituksenmukaisten uudelleenjärjestelyjen vuoksi

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallitus perusti 19.8.2024 alkaen § 444 Helsingin kaupungin työllisyyspalveluliikelaitoksen asiantuntijan virkoja. Virat sijoitetaan väliaikaisesti kaupunginkanslian elinkeino-osastolle ja siirretään 1.1.2025 lukien toimintansa aloittavaan työllisyyspalveluliikelaitokseen.

16 Asiantuntijan virkaa ovat olleet julkisesti haettavana ajalla 10.9.2024-24.9.2024 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä osoitteessa helsinkirekry.fi. Hakuilmoitus oli lisäksi esillä TE-palveluiden sivuilla sekä monster.fi ja duunitori.fi -palveluissa. Virka sijoittuu palvelussuhteen alkaessa työllisyyden kuntakokeilun asiakaspalveluun.

Kansliapäällikön 3.3.2021, 56 §:n tekemän päätöksen toimivallan siirtämisestä keskushallinnossa kanslian henkilöstöasioihin liittyvässä päätöksenteossa mukaan vakituiseen virkaan ottaa ko. viralle määritellyn esihenkilön esihenkilö yksi yli periaatteella siten, että kukaan ei ota vakinaiseen palvelussuhteeseen omia suoria alaisiaan. Asiantuntijan tehtävän osalta määräaikaiseen virkaan ottaa palvelupäällikkö 1, Tuomas Järvinen.

Viranhaltijan tehtävänä ovat asiantuntijan tehtävät työllisyyden kuntakokeilun henkilöasiakaspalvelussa. Asiantuntijan tehtävä on auttaa ja ohjata asiakasta tarkoituksenmukaisiin palveluihin ja kohti työllistymistä. Asiantuntija ottaa vastuun oman asiakaskuntansa palvelutarpeen arvioinnista, palveluohjauksesta ja työttömyysturvaan liittyvistä ratkaisuista sekä esimerkiksi työnhakuvelvollisuuden seuraamisesta. Asiantuntija neuvoo, ohjaa ja valmentaa asiakkaita työllistymiseen liittyvien ratkaisujen löytämisessä. Asiantuntijan viran kelpoisuusvaatimuksena on alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen.

Haettavana olleen asiantuntijatehtävän hoidossa edellytettiin hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa ja hyvää englannin kielen suullista taitoa sekä tyydyttävää ruotsin tai muun kielen taitoa.

Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakijalta odotettiin vahvaa työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmän tuntemusta, erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä itsenäistä, asiakaslähtöistä ja kehittämisorientoitunutta työotetta. Lisäksi odotettiin hyviä ongelmanratkaisutaitoja, valmiutta toimia viranomaistyössä, laajoissa yhteistyöverkostoissa, ymmärrystä työnhakija-asiakkaiden erilaisiin työnhakuun vaikuttaviin tilanteisiin sekä taitoa soveltaa tietoa asiakkaan tilanteeseen realistisena palveluprosessina, jossa otetaan huomioon kumppanit, periaatteet ja lainsäädäntö. Lisäksi odotettiin hyvää paineensietokykyä sekä valmiutta kohdata muutoksia, omaksua tietoa ja uusia työtapoja sekä kykyä johtaa omaa työtä.

Eduksi luettiin kokemus työllisyyden edistämisen tehtävistä, ohjaavasta asiakaspalvelutyöstä ja viranomaistyöstä.

Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Hakijat ja rekrytointiprosessi

Määräajassa hakemuksen jätti 595 hakijaa. Vaadittu kelpoisuus on 533 hakijalla. Hakijaluettelo on liitteenä 1.

Rekrytoinnin ensimmäisenä vaiheena oli videohaastattelu ajalla 25.9.–27.9. Videohaastatteluun valittiin hakemusten perusteella henkilöt, joilla arvioitiin hakemuksien perusteella olevan tehtävän edellyttämä koulutus, eli vähintään alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen, sekä vähintään kahden vuoden soveltuva ja ajantasainen kokemus työllisyyden edistämisen viranomaistehtävästä. Hakemuksia arvioivat palveluesihenkilöt ********** sekä HR-suunnittelija **********

Haastattelukutsu lähetettiin 34 hakijalle joista 33 lähetti vastaukset määräajassa. Videohaastatteluita arvioivat palveluesihenkilöt ********** sekä HR-suunnittelija **********

Videohaastatteluiden perusteella 25 hakijaa kutsuttiin henkilökohtaiseen haastatteluun. Haastatteluvalinnassa painotettiin hakijoiden kykyä tuoda esiin taitoaan soveltaa tietoa asiakkaan tilanteeseen realistisena ja kantaa ottavana palveluprosessina sekä ymmärrystä työnhakija-asiakkaiden erilaisiin työnhakuun vaikuttaviin tilanteisiin. Lisäksi painotettiin perusteltua ja kattavaa näkemystä asiantuntijan työn merkityksestä ja työllistämisen edistämisestä.

Henkilökohtaiset haastattelut pidettiin ajalla 2.10–7.10. Haastatteluihin osallistuivat palveluesihenkilöt ********** sekä HR-suunnittelija **********

Yksi hakija veti hakemuksensa pois haastatteluiden jälkeen.

Kärkihakijoiden vertailu

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

********** **********

Kärkihakijoiden arviointi

Kaikilla haastatelluista on kelpoisuusehdoissa edellytetty alempi korkeakoulututkinto tai muu vastaava osaaminen sekä tehtävän edellyttämä kielitaito.

Koulutuksen ja työkokemuksen, hakuasiakirjojen ja haastattelussa osoitetun soveltuvuuden pohjalta tehdyn kokonaisarvion perusteella parhaat edellytykset asiantuntijan viran hoitamiseen on hakijoilla **********

Lisäksi hakijat ovat rekrytointiprosessin aikana antaneet monipuolisimman kuvan kyvystään työskennellä asiantuntijana Helsingin työllisyyspalvelussa.

Valittujen haastatteluissa korostuivat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, itsenäisen ja kehittämisorientoitunut työskentelyote sekä erinomainen valmius toimia viranomaistyössä. Valitut hakijat pystyivät henkilökohtaisissa haastatteluissa kuvailemaan parhaiten asiantuntijan kantaaottavuuden merkitystä asiakkaan palveluprosessin etenemiseksi sekä asiakaslähtöistä työotetta sekä työllistymisen edistämiseen liittyviä tehtäviä. Myös varasijalle valittu hakija kuvaili hyvin kantaaottavuuden merkitystä palveluprosessissa, mutta asiakaslähtöisyyden näkökulma jäi haastattelussa vähemmälle.

Palvelupäällikkö 1 tutustui hakijoiden hakemuksiin ja haastatteluiden yhteenvetoihin rekrytointiryhmän esittelyn perusteella.

Palvelupäällikkö 1 katsoo hakijoiden työkokemuksen, koulutuksen sekä haastatteluista ilmenevien seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella, että parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen on hakijoilla **********

Päätös annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen.

Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.

Lisätiedot

Tanja Kuivanen, palveluesihenkilö, puhelin: 09 310 29615

tanja.kuivanen@hel.fi

Rauno Lipsanen, palveluesihenkilö, puhelin: 310 21611

rauno.lipsanen@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 21.12.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Mer information fås av

Tuomas Järvinen, Yksikön johtaja, puhelin: 09 310 35339

tuomas.jarvinen@hel.fi

Bilagor

1. Vastine
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Työhistoria
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.