Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikön pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä

§ 1

Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikön pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä

Chef för stadsrums- och landskapsplaneringen

Päätös

Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö päätti, että kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikön pöytäkirja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.hel.fi.

Päätöksen perustelut

Kuntalain (410/2015) 107 §:n mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa, jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta. Lain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä. Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 2 §:n mukaan luottamushenkilön ja viranhaltijan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä siten kuin kuntalaissa säädetään, jos päätöksen tekijä katsoo sen tarpeelliseksi. Pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä on tarpeellista päätösten tiedoksiantamiseksi kunnan jäsenelle.

Tämä päätös on voimassa 1.1.2022 alkaen.

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Jussi Luomanen, kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 38626

jussi.luomanen@hel.fi

Beslutsfattare

Jussi Luomanen
kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö