Tontille maksettava korvaus Päitsitien rakentamisen johdosta kasvillisuudelle aiheutetusta haitasta ja vahingosta, Suutarila, Tapulikaupunki
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päällikkö päätti, että tontille ********** maksetaan Päitsitien rakentamisen johdosta liitteessä osoitetun alueen käytöstä ja sillä sijaitsevasta kasvillisuudesta yhteensä 365 euroa. Summa on arvonlisäveroton ja se maksetaan tontille arvonlisäverottomana.
Päätöksen perustelut
Päitsitien katu rakennetaan lähelle kiinteistörajaa eikä rakenteita pystytä rakentamaan ilman, että työnaikaisesti rakentamiseen käytettävä alue ulottuu tontille. Rakentamiseen käytettävällä alueella sijaitsee mm. Kuusi (1 kpl), Vaahtera (1 kpl) ja Tammi (1 kpl). Kasvillisuutta joudutaan poistamaan tai siirtämään kadun rakentamisesta johtuen.
Tontin omistaja on antanut luvan käyttää liitteessä merkittyä aluetta kadunrakentamistöiden yhteydessä sekä ulottaa tarvittavilta osin kadun rakennekerroksia tontin alueelle. Omistajan kanssa on sovittu 365 euron korvauksesta. Summa perustuu kiinteistöviraston käyttämiin yleisiin hinnastoihin. (Arvioinnissa sovelletaan maanmittauslaitoksen arviointiohjetta http://ak.maanmittauslaitos.fi/2017/).
Päitsitien rakentaminen perustuu yleisten töiden lautakunnan 3.5.2016 § 192 hyväksymään katusuunnitelmaan nro 30504/1.
Rahoitus: tili 494300 projekti 2814101524
Detta beslut publicerades 16.11.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Ismo Rantanen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 38570