Kallahden luonnonhoidon toteutussuunnitelma, töiden uudelleen aloittaminen

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2018-003918
Ärendet har nyare handläggningar
§ 26

Kallahden luonnonhoidon toteutussuunnitelma, töiden uudelleen aloittaminen

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Kallahden luonnonhoidon toteutussuunnitelman töiden uudelleen aloittamisen.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat

Kallahden luonnonhoidon toteutussuunnitelma hyväksyttiin 17.12.2013 yleisten töiden lautakunnassa ohjeellisena noudatettavaksi. Suunnitelman mukaiset työt aloitettiin alueella vuonna 2014, mutta ne keskeytettiin jo saman vuoden syksyllä luonnonhoitotöistä johtuneiden erimielisyyksien vuoksi. Erimielisyydet johtuivat kuvioilla 48 ja 51 tehdyistä pystyyn kuolleiden mäntyjen kaadoista (ks. kartta kyseistä kuvioista liitteenä olevan Kallahden luonnonhoidon toteutussuunnitelman lopusta) liite 1.

Syksyllä 2015 Helsingin kaupungin metsäsuunnittelija ja luontojärjestöjen edustaja kävivät alueella (kuvioilla 48,51) arvioimassa tilannetta uudelleen. Tämän maastokäynnin muistio on liitteenä 2. Tämän käynnin lopputuloksena tultiin siihen tulokseen, että työt voidaan aloittaa uudelleen tietyin reunaehdoin. Näitä reunaehtoja kuvioilla 48 ja 51 ovat:

  1. Huonokuntoisiksi ja vaarallisiksi arvioituja puita kaadetaan vain virallisten ulkoilureittien varsilta - nämä reitit on merkitty hakkuukarttaan ruskealla tuplakatkoviivalla
  2. Kovatyviseksi ja latvustonsa ja oksistonsa puolesta turvalliseksi havaitut pystyyn kuolleet männyt jätetään kaatamatta, vaikka ne sijaitsevatkin reittien varsilla
  3. Samassa yhteydessä sovittiin myös latvusukkojen tekemisestä kyseisille kuvioille. Näiden latvusaukkojen paikka on merkitty viitteellisesti raportin lopussa olevaan liitekarttaan.
  4. Sovittiin myös, että ennen em. toimenpiteitä, työt katselmoidaan vielä maastossa yhdessä luontojärjestöjen edustajan kanssa
  5. Suunnitelmassa olevat muut toimenpiteet voidaan tehdä alkuperäisen suunnitelman mukaan, joskin reittien varsien hoidossa noudatetaan em. periaatteita
 

Detta beslut publicerades 11.04.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Antti Siuruainen, metsäsuunnittelija, puhelin: 09 310 75252

antti.siuruainen@hel.fi

Beslutsfattare

Raimo K Saarinen
maankäyttöjohtaja

Bilagor

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.