Puistosuunnitelma, Kennäs, Suurmetsä, VIO 5972/1

HEL 2019-001932
Ärendet har nyare handläggningar
§ 14

Kennäs nro VIO 5972/1 puistosuunnitelman hyväksyminen, Suurmetsä

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Kennäs puiston puistosuunnitelman suunnitelmapiirustus nro VIO 5972/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Kennäs niminen puisto sijaitsee Jakomäessä Suurmetsän kaupunginosassa.

Kennäs rajautuu pohjoisessa Huokotiehen, lännessä Kennäspolkuun ja idässä tulevaan asuinrakennustonttiin (nykyisin koulu/neuvolarakennus). Puiston pinta-ala on noin 5 438 m².

Puistosuunnitelman tavoitteena on mahdollistaa ja parantaa alueen kulkuyhteyksiä mm. uudelle Jakomäen sydän- palvelurakennukselle ja sopeuttaa puisto ympäristön muutoksiin sekä säilyttää puiston metsäinen ilme.

Puistosuunnitelma on voimassa olevan asemakaavan nro 12495 mukainen.

Suunnitelma

Kennäs on nykyisin metsäinen puistoalue, joka toimii pääasiassa läpikulkupuistona. Puistosuunnitelmassa on esitetty yksi uusi puistokäytävä ja lisäksi nykyisen käytävän eteläpään linjausta muutetaan hieman.

Nykyistä puustoa pyritään säilyttämään mahdollisimman paljon. Poistettavien puiden tilalle tehdään uusia puiston ilmettä täydentäviä puuistutuksia.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä 1 olevasta suunnitelmaselostuksesta.

Vuorovaikutus

Kennäs puiston puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta ja osana Jakomäen keskiosan katu- ja puistosuunnitteluhanketta.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin info- ja näyttelytila Laiturissa, Jakomäen kirjastossa ja Helsingin kaupungin internetsivuilla 10.−23.10.2018 välisen ajan.

Puistosuunnitelmasta ei saatu asukaspalautetta.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston rakentamisen kustannukset ovat noin 190 000 euroa eli noin 35 euroa/m² (alv. 0 % ).

Puisto kuuluu hoitoluokkaan C1.

Puiston vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 1 000 euroa (alv. 0 %).

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2019 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01 Uudet puistot ja puistojen peruskorjaus.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 §.

Hallintosääntö 16 luku 5 § 1 mom. kohta 1.

Detta beslut publicerades 04.03.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Kaija Laine, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 38625

kaija.laine@hel.fi

Beslutsfattare

Rikhard Manninen
vs. maankäyttöjohtaja