Liikennejärjestelyt, lisäautopaikkojen merkitseminen, Arabianrannan kääntöpaikka, Toukola
Arabianrannan katujen kääntöpaikkojen pysäköintijärjestelyjen selkeyttäminen
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan pysäköintijärjestelyt Roomankadun, Kotisaarenkadun, Brysselinkadun, Lontoonkadun ja Berliininkadun eteläosassa piirustuksen 6877 mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Arabianranta on aluepysäköintikieltoaluetta. Arabianrannassa on useita katuja, joiden varsilla tai päätteenä on yksityisiä pysäköintitontteja (LPA-tontteja). Kaduilla on myös yleistä pysäköintiä palvelevia kadunvarsiautopaikkoja. Näiden autopaikkojen ja LPA-tonttien väleissä katualueiden päätteenä on kääntöpaikkoja, joiden muoto ja materiaalit eivät eroa yleisistä autopaikoista. Lisäksi LPA-tonttien pysäköintiä ei ole erikseen sallittu liikennemerkillä 521, mutta tonteilla pysäköinti on kuitenkin sallittu vain paikan varanneille. Nämä järjestelyt aiheuttavat väärinymmärryksiä ja –pysäköintiä erityisesti Arabianrannan eteläosassa. Viidelle kääntöpaikalle mahtuu autopaikkoja kääntöpaikan toimivuuden kärsimättä. Lisäautopaikkoja merkitsemällä osoitetaan samalla selkeämmin alueet, joilla pysäköinti ei ole sallittua. Kuudennella kääntöpaikalla eli Pariisinkadulla on jo vastaava järjestely. Yhteensä 10 uutta autopaikkaa palvelevat vieras- ja asiointipysäköintiä muiden kadunvarsiautopaikkojen tapaan.
Kustannusennuste
Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 5 000 euroa
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Detta beslut publicerades 24.05.2019
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Riikka Österlund, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37312