Aamukouluasia, Katsaus raidehankkeista
Aamukouluasia: Katsaus suurista raidehankkeista
Päätös
Kaupunginhallitus päätti merkitä saadun selvityksen tiedoksi.
Käsittely
Asian aikana paikalla olivat maankäyttöjohtaja Rikhard Manninen, konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström, kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho ja yhteysjohtaja Inga Nyholm.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Talousarvioesityksessä vuodelle 2020 hallitus varautuu Turun tunnin junan ja Suomi-radan nopeiden raideyhteyksien suunnittelun toteuttamiseen pääomittamalla 15,7 miljoonalla eurolla Pohjolan Rautatiet Oy:tä. Lisäksi valtio varautuu suunnittelun rahoittamiseen yhteensä 115 miljoonalla eurolla.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli linjauksia suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi 10.9.2019. Ministerivaliokunnan päätöksen mukaisesti liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistämässä neuvottelut Turun tunnin juna -hankeyhtiön sekä Suomi-rata-hankeyhtiön perustamiseksi. Neuvotteluja käydään raideliikenneinvestoinneista hyötyvien kuntien ja muiden julkisomisteisten yhteisöjen kanssa.
Pormestari antaa raidehankkeiden valmistelutilanteesta suullisen katsauksen. Asiantuntijoina osallistuvat maankäyttöjohtaja Rikhard Manninen, konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström ja yhteysjohtaja Inga Nyholm.
Detta beslut publicerades 23.10.2019
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Victor Andersson, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027