Ajankohtaiskatsaus vuonna 2022, Palmia Oy
Palmia Oy:n ajankohtaiskatsaus
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Palmia Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana kuultavana olivat Palmia Oy:n toimitusjohtaja Nina Mähönen ja hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Palmia Oy:n toimialana on harjoittaa henkilöstöruokailu-, kiinteistö-, siivous- ja turvapalvelutoimintaa. Yhtiö voi toimintaansa varten omistaa ja hallita osakkeita, osuuksia ja kiinteistöjä sekä käydä niillä kauppaa ja vuokrata niitä.
Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.
Yhtiö tuottaa palveluja noin tuhannessa eri kohteessa kuten toimistotiloissa, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, vanhusten palvelutaloissa, lounasravintoloissa, juhlatiloissa, yleisötapahtumissa ja liikennevälineissä.
Kaupunginhallitus hyväksyi 22.3.2021 Palmia Oy:n uuden omistajastrategian. Omistajastrategian mukaan yhtiö tuottaa valtakunnallisesti markkinaehtoisia ja asiakkaiden tarpeisiin vastaavia ruoka-, turvallisuus-, kiinteistö- ja siivouspalveluja.
Omistajastrategiassa asetetuista tavoitteista sekä niiden mittareiden toteumatiedoista raportoidaan yhteisöraporttien yhteydessä vuosittain.
Yhtiön omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit:
1. Sijoitetun pääoman tuotto
-Kolmen vuoden keskiarvo vähintään 10 % (pl. 2020)
2. Tuloksellisuus ja tehokkuus
-Liiketulos/htv
3. Riittävä vakavaraisuus
-Omavaraisuusaste vähintään 20 %
4. Asiakaskeskeisyys
-Asiakastyytyväisyys
5. Hiilineutraali Helsinki 2035 -ohjelman toteuttaminen
-Ruokahävikin määrä
-Kemikaalikuorma ja energiankulutus
6. Vastuullisuus työnantajana
-Henkilöstötyytyväisyys
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti 24.1.2022, että Palmia Oy:n ja/tai sen liiketoiminnan myymisestä käynnistetään selvitys.
Samalla konsernijaosto päätti kehottaa Palmia Oy:n hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin, jotka tarvitaan myyntiselvityksen onnistuneeksi läpiviemiseksi sekä yhtiön tuloksellisen operatiivisen toiminnan varmistamiseksi selvityksen aikana. Tarvittavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi avainhenkilöitä koskevat sitouttamisjärjestelyt sekä tarvittavien asiantuntija- ja neuvontapalvelujen hankkiminen.
Palmia Oy:n toimitusjohtaja Nina Mähönen antaa konsernijaoston kokouksessa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen. Kokouksessa on läsnä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 20.06.2022 § 67
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Palmia Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
Asian aikana kuultavana olivat Palmia Oyn:n toimitusjohtaja Nina Mähönen ja hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
14.02.2022 Ehdotuksen mukaan
Esittelijä
Lisätiedot
Pia Halinen, controller, puhelin: 310 25718
Detta beslut publicerades 07.11.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Pia Halinen, controller, puhelin: 09 310 25718