Pysäköinti, Sänkikujan kääntöpaikan alueellinen pysäköintikielto
Oikaisuvaatimus liikenne- ja katusuunnittelupäällikön päätöksestä (09.06.2023 § 80) koskien Sänkikujan pysäköintijärjestelyjä
Päätös
Kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti hylätä liikenne- ja katusuunnittelupäällikön päätöksestä 09.06.2023 § 80 tehdyn oikaisuvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös
Kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö on oikaisuvaatimuksen kohteena olevalla päätöksellään 09.06.2023 § 80 päättänyt kieltää pysäköinnin Sänkikujan kääntöpaikalla alkaen nro 4 ja 6 välisestä tonttirajasta päätöksen liitteen mukaisesti.
Oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen perusteluna on se, että Sänkikujalla olevalla kääntöpaikalla pysäköinti tekee kääntymisen vaikeaksi muun muassa roska-autoille, minkä lisäksi pysäköinti vaikeuttaa myös tonteille ajoa.
Oikaisuvaatimus
Oikaisuvaatimus on saapunut Helsingin kaupungin kirjaamoon 25.6.2023 eli määräajassa.
Oikaisuvaatimuksen tekijä pyytää, että oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös perutaan. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että päätös tulee perua sen vuoksi, että päätöksen perustelut eivät pitäisi paikkansa ja että päätös haittaa Sänkikuja 4:n asukkaiden ajoittaista pysäköintiä.
Tarkemmin oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee vaatimustaan sillä, että Sänkikujan ollessa päättyvä tie, autot eivät tule kääntymään Sänkikujan päähän. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan alueellinen pysäköintikielto koskee lähinnä Sänkikuja 4, 2 ja 1:n asukkaita ja vain yhtä autopaikkaa oikaisuvaatimuksen tekijän omistaman tontin edessä, koska oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan tonttien 1 ja 2 sekä 1 ja 3 välistä aluetta ei käytä kukaan. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan liikenne Sänkikujan päädyssä ei ole kovin vilkasta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että Sänkikujan varrella sijaitseville tonteille ajo on ollut mutkatonta jo ennen oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen mukaista alueellista pysäköintikieltoa eikä päätös sen vuoksi olisi tarpeellinen.
Edellä todetun lisäksi oikaisuvaatimuksessa esitetään, että jäteauto Sänkikujalla käydessään peruuttaisi Sänkitieltä Sänkikujan päähän eli ei kääntyisi lainkaan, riippumatta siitä, onko oikaisuvaatimuksen tekijän omistaman tontin eteen ollut pysäköitynä auto vai ei, koska tämä jäteauton kuljettajan mukaan on työteknisesti helpompaa ja nopeampaa. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa todetaan, että Sänkikujalla on ollut ennen oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen tekoa vuoden 2023 keväällä tonteilla tehtyjen rakennustöiden johdosta tavallista enemmän liikennettä (mm. isoja rekkoja ja kuorma-autoja) eikä oikaisuvaatimuksen tekijä tuolloinkaan ole havainnut Sänkikujan liikennöinnissä ongelmia, kuten ei öljysäiliöautojenkaan käydessä viereisellä tontilla. Edelleen oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan ennen oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen mukaista alueellista pysäköintikieltoa talvella lumiaurat ovat pystyneet vaivatta kääntymään Sänkikujan päässä, eikä heidän ole tarvinnut käyttää tonttien pihoja kääntymiseen, johon oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan tontinomistajien puolesta ollut mahdollista.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Tieliikennelain (729/2018) 193 §:n mukaan kyseisen lain nojalla annettuun päätökseen saa vaatia oikaisua, ja saman säännöksen mukaan oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa. Tieliikennelain nojalla annettuun päätökseen vaaditaan siis oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään. Hallintolain 49 d §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti sille viranomaiselle tai muulle julkista hallintotehtävää hoitavalle, joka on tehnyt päätöksen.
Oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen oikaisuvaatimusohjeen mukaan oikaisuvaatimus on tullut tehdä kuntalain mukaisesti ja osoittaa kaupunkiympäristölautakunnalle. Ottaen huomioon edellä kuvattu tieliikennelain ja hallintolain sääntely, oikaisuvaatimusohjeessa muutoksenhakuun sovellettava laki ja muutoksenhakuviranomainen on ilmoitettu virheellisesti.
Hallintolain 46 §:n 3 momentin mukaan oikaisuvaatimusohjeiden sisällöstä on voimassa, mitä lain 47 ja 49 §:ssä säädetään valitusosoituksesta. Hallintolain 49 §:n mukaan, jos valitusosoitusta ei ole annettu tai päätöksessä on virheellisesti ilmoitettu, ettei siihen saa hakea muutosta valittamalla, viranomaisen on annettava uusi lainmukainen valitusosoitus. Jos valitusosoitus puolestaan on virheellinen, viranomaisen on annettava uusi valitusosoitus, jos sitä pyydetään valitusosoituksessa mainitussa tai säädetyssä valitusajassa.
Tässä asiassa oikaisuvaatimusohje on annettu, mutta se on ollut edellä kuvatusti virheellinen. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei kuitenkaan ole pyytänyt uutta oikaisuvaatimusohjetta oikaisuvaatimusohjeessa mainitussa tai säädetyssä oikaisuvaatimusajassa. Virheellisellä oikaisuvaatimusohjeella ei näin ollen ole merkitystä oikaisuvaatimuksen käsittelyn suhteen, vaan asia käsitellään virheellisen oikaisuvaatimusohjeen sisällöstä poiketen tieliikennelain 193 §:n nojalla siten kuin hallintolaissa säädetään. Oikea oikaisuvaatimusviranomainen on siten hallintolain 49 d §:n mukaisesti oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen tehnyt viranhaltija eli kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö.
Perustelut koskien oikaisuvaatimuksessa esitettyjä asioita
Tonteille ajo
Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että tonteille ajo olisi ollut mutkatonta eikä oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen mukaiselle alueelliselle pysäköintikiellolle olisi tarvetta. Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee tätä sillä, että pysäköintikielto koskisi lähinnä Sänkikuja 4, 2 ja 1:n asukkaita ja vain yhtä autopaikkaa oikaisuvaatimuksen tekijän omistaman tontin edessä, koska oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan tonttien 1 ja 2 sekä 1 ja 3 välistä aluetta ei käytä kukaan.
Tonteille ajon ja alueellisen pysäköintikiellon tarpeellisuuden osalta todetaan, että oikaisuvaatimuksen kohteena olevalla päätöksellä turvataan ajoratana olevan katualueen käyttäminen siihen tarkoitukseen, johon se on tarkoitettu eli ajoneuvojen kääntymiseen päättyvän tien päässä. Tieliikennelaki ei kiellä ajoneuvon pysäköintiä kääntöpaikalla, minkä vuoksi asia on tullut ratkaista liikenteenohjauslaitteella, jonka asettaa kadulle ja muulle kunnan hallinnoimalle tielle tieliikennelain 71 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kunta.
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 5 §:n 1 momentin 11 kohdan mukaan alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on edistää muun ohella liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä. Tähän yleisluontoiseen suunnittelua koskevaan tavoitteeseen nähden ei voida pitää liikenteenohjauksellisesti tarkoituksenmukaisena eikä riittävänä, että ajoneuvojen kääntyminen Sänkikujalla perustuisi yksityisessä omistuksessa olevien tonttien käyttämiseen, vaikka tähän olisikin oikaisuvaatimuksen tekijän esittämällä tavalla tontinomistajien suostumus. Oikaisuvaatimuksen kohteena olevalla päätöksellä on turvattu se, että ajoneuvolla kääntyminen on kokonaisuudessaan mahdollista siihen tarkoitukseen varatulla katualueella eikä kääntymiseen tarvitse missään tilanteissa käyttää yksityisessä omistuksessa olevia tontteja.
Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee vaatimustaan lisäksi sillä, että liikenne Sänkikujan päädyssä ei ole kovin vilkasta. Tämän osalta todetaan, että tarve ajoneuvolla kääntymiseen ei ole sidoksissa Sänkikujan liikenteen vilkkauteen, sillä ajoneuvolla kääntyminen tulee myös rauhallisemmilla katualueilla mahdollistaa liikenteenohjauksellisin järjestelyin. Näin ollen sillä, että oikaisuvaatimuksessa esitetysti liikenne katualueella ei olisikaan kovin vilkasta, ei ole merkitystä kääntymisen mahdollistavan liikenteenohjauksellisen järjestämisen osalta. Myöskään sillä, että oikaisuvaatimuksessa esitetysti tonttien 1 ja 2 sekä 1 ja 3 välisiä katualueen osia ei olisi aiemmin käytetty ajoneuvojen pysäköintiin, ei ole oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen kannalta merkitystä, sillä alueellinen pysäköintikielto on tarpeen kohdistaa kääntymispaikkaan kokonaisuudessaan, jotta edellä kuvattu ajoneuvolla kääntyminen katualueella on mahdollista ja turvattu.
Oikaisuvaatimuksessa todetaan lisäksi, ettei kukaan oikaisuvaatimuksen tekijän naapureista ole pyytänyt pysäköintikieltomerkkiä alueelle. Tämän osalta todetaan, että Sänkikujaan rajautuvan kiinteistön omistajalta on tullut palautetta Sänkikujan ahtaudesta ja pysäköintikiellon tarpeesta. Selvyyden vuoksi todetaan kuitenkin, ettei liikennemerkkien asettamisesta päätetä yksinomaan palautteiden perusteella, vaan merkin asettamisen perusteena on päätöksessä 09.06.2023 § 80 ja tässä päätöksessä kuvatut liikenteelliset syyt.
Jätehuolto ja muu raskas liikenne
Oikaisuvaatimuksessa on esitetty, että jäteauto Sänkikujalla käydessään peruuttaisi Sänkitieltä Sänkikujan päähän eli ei kääntyisi lainkaan, riippumatta siitä, onko oikaisuvaatimuksen tekijän omistaman tontin eteen ollut pysäköitynä auto vai ei. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa todetaan, että myöskään muiden raskaampien ajoneuvojen (kuorma-autot, rekat, öljysäiliöautot ja lumiaurat) osalta oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole havainnut liikennöinnissä ongelmia ennen oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen tekoa.
Näiden oikaisuvaatimuksessa esitettyjen perusteluiden osalta todetaan, että tieliikennelain 37 §:n 1 momentin mukaan ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä siten, että se vaarantaa turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä. Lisäksi tieliikennelain 34 §:n mukaan ajoneuvolla saa peruuttaa tai sen saa kääntää vain, jos se ei vaaranna turvallisuutta, eikä haittaa tarpeettomasti muuta liikennettä. Oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen mukaisella alueellisella pysäköintikiellolla varmistetaan se, että ajoneuvojen liikennöinti Sänkikujalla tapahtuu mahdollisimman turvallisesti, minkä osalta on merkityksellistä se, että ajoneuvolla on mahdollista ajaa kulkusuunnan mukaisesti eikä esimerkiksi peruuttaen. Sänkikujan osalta tälle on erityinen tarve, sillä Sänkikujalla ei ole jalankululle ja/tai pyöräilylle osoitettua erillistä katualuetta, vaan jalankulku ja pyöräily on osoitettu samalle katualueelle moottoriajoneuvojen kanssa. Oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen mukaisella kääntöpaikan alueellisella pysäköintikiellolla turvataan se, että sekä tavanomaisilla että raskaammilla ajoneuvoilla on mahdollista ajaa Sänkikujalla turvallisesti, huomioiden ja havaiten myös muut tienkäyttäjät.
Johtopäätökset
Edellä esitettyjen seikkojen nojalla liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö katsoo, että oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteita, joiden johdosta liikenne- ja katusuunnittelupäällikön päätöstä 09.06.2023 § 80 olisi muutettava tai joiden johdosta päätös olisi kumottava. Näin ollen oikaisuvaatimus tulee hylätä.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 6 §:n kohdan 1 mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Tieliikennelain 193 §:ssä viitataan oikaisuvaatimuksen osalta hallintolakiin. Hallintolain 49 d §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti sille viranomaiselle tai muulle julkista hallintotehtävää hoitavalle, joka on tehnyt päätöksen.
Sovellettu lainsäädäntö
Tieliikennelaki (729/2018) 71 §, 193 §
Hallintolaki (434/2003) 46 §, 49 b §, 49 c §, 49 d §
Detta beslut publicerades 03.05.2024
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Mer information fås av
Tessa Auvinen, lakimies, puhelin: 09 310 52491
Katri Lindman, lakimies, puhelin: 09 310 28693