Liikenteenohjaussuunnitelma, Etelä-Hermannin liikenne

HEL 2023-014655
Ärendet har nyare handläggningar
§ 6

Etelä-Hermannin liikenteen ohjaussuunnitelma

Chef för trafik- och gatuplaneringen

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Etelä-Hermannissa piirustuksen 7537 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Liikenteen ohjaussuunnitelma vastaa nykyisiä katujärjestelyjä. Kadunvarsipysäköintiä muutetaan aikarajoitetusta maksulliseksi ja muilta osin liikenteen ohjaussuunnitelma päivitetään ja ajantasaistetaan vastaamaan nykyisiä suunnitteluperiaatteita ja lainsäädäntöä.

Kaupunginhallitus päätti 25.4.2016 (§ 405) pysäköinnin uusista maksuvyöhykkeistä. On kaupunginhallituksen päätöksen ja pysäköintipolitiikan mukaista, että maksuvyöhykkeillä sijaitsevat yleisten alueiden pysäköintipaikat ovat lähtökohtaisesti maksullisia.

Allotriankujalla sijaitsevat 10 autopaikkaa muutetaan maksullisiksi. Liikuntaesteisten autopaikkojen merkitseminen päivitetään vastaamaan nykyohjeistusta. Allotriankuja on asemakaavassa määrätty jalankululle ja pyöräillylle varatuksi kaduksi, jossa huoltoajo on sallittu. Nykyisistä, muunkin moottoriajoneuvoliikenteen sallivista järjestelyistä on päätetty kaupunkisuunnittelulautakunnassa 10.9.2009. Eläinlääkärinkatu 4 itäpuolella olevat viisi autopaikkaa poistetaan, jotta Hermannin pohjoisosista saadaan esteetön ja turvallinen jalankulkuyhteys Hermanninpuistoon ja sen leikkipaikalle sekä myös Hermannin eteläosiin. Nykytilanteessa reunakiven taakse osoitettu pysäköinti katkaisee nämä esteettömät yhteydet. Pysäköintipaikkojen muuttaminen jalkakäytäväksi ei vaadi rakenteellisia muutoksia. Pysäköintiä ei voi siirtää ajoradalle, sillä jalkakäytävästä muodostuisi pysäköityjen autojen ja tontin välissä liian kapea talvikunnossapitoa varten. Kaksi korvaavaa autopaikkaa osoitetaan Eläinlääkärinkatu 1a vastapäätä. Nämä ja jäljelle jäävät kuusi autopaikkaa muuttuvat myös maksullisiksi.

Pysäköinti on maksullista arkisin kello 9-21, mikä vastaa lähialueilla yleisesti käytössä olevaa rajoitusta. Aikarajoituksista (2 h) luovutaan. Pysäköintipaikat sijaitsevat 2-maksuvyöhykkeellä. Alue ei kaupungin pysäköintipolitiikan mukaisesti kuulu asukaspysäköintivyöhykkeisiin.

Alueelle ei rakenneta lippuautomaatteja. Mobiilimaksamisen osuus on nykyisin noin 90 %.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 3 000 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Sovelletut oikeusohjeet

Tieliikennelaki (729/2018) 71 § 1 momentti kohta 2.

Tiedoksianto

Päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona, sillä henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (hallintolaki 55 § 2 momentti).

Detta beslut publicerades 02.02.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16.00.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun asiakirjan nähtäville asettamista koskeva ilmoitus on julkaistu viranomaisen verkkosivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on tehtävä päätöksen tehneelle viranhaltijalle.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä.

Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Riikka Österlund, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37312

riikka.osterlund@hel.fi

Beslutsfattare

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö