Poikkeaminen, Kaarela, Vedenkierto 31, Paletinkierto 1, ES-Laatuasumisoikeus Oy c/o ES-Isännöinti Oy
Kaarela, Vedenkierto 31, poikkeamishakemus
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä 33. kaupunginosan (Kaarela) korttelin 33414 tonttia 1 koskevan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää poikkeamista asemakaavasta nro 12401 seuraavasti:
- Rakennuksen kantava runko saadaan toteuttaa betonista.
- Rakennusalan raja saadaan ylittää enintään 200 mm.
- Sisäänkäyntiä harrastetilaan ei tarvitse toteuttaa kadulta.
- Kattomuoto saa olla pääasiallisesti harjakatto.
- Sisäpihan puoleiset parvekkeet saadaan rakentaa ulosvedettyinä.
- Vesikaton täyttä pinta-alaa ei tarvitse hyödyntää aurinkosähkön tuottamisessa eikä viherkattona.
- Jätekeräys saadaan toteuttaa syväkeräysastioihin piha-alueelle.
- Liikuntaesteinen autopaikka saadaan sijoittaa omalle tontille.
Lisäksi hakemuksen mukainen hanke edellyttää poikkeamista Helsingin rakennusjärjestyksen 7 § siten, että rakennuksen parvekkeet sekä maantason terassit ja sisäänkäyntitasot sisäpihan puolella saavat ulottua rakennusalueen rajan ulkopuolelle enintään noin 2,2 metriä, jolloin ylitys on noin 1 metri.
Maankäyttöjohtaja päätti myöntää poikkeamisen seuraavilla ehdoilla:
- Rakentamisen ilmastovaikutuksia ohjataan puurakentamisen kaavamääräyksen sijaan hiilidioksidipäästölaskennalla ja tonteille voidaan sallia materiaalista riippumaton rakentaminen.
- Rakenteissa voidaan käyttää puurakenteiden sijaan vaihtoehtoisia materiaaleja, jos vaihtoehtoisen ratkaisun materiaalien valmistusvaiheen (A1–A3) hiilijalanjälki on 20 % pienempi kuin vastaavan perinteisen betonikerrostalon.
- Tämä todennetaan vertaamalla ehdotettua vaihtoehtoa perinteiseen betonikerrostaloon. Vaihtoehdoilla tulee olla sama massoittelu, huoneistoala ja kerrosten määrä. A1–A3 vaiheesta ei vähennetä materiaalien eloperäistä hiilivarastoa, jotta vertailu on tasapuolinen, kun elinkaaren vaihetta C ei huomioida.
- Vertailu ja sen raportointi tulee tehdä Ympäristöministeriön (YM) vähähiilisyyden arviointimenetelmällä ja Helsingin kaupungin ohjeen mukaisesti.
Maksu
2 910 euroa
Hakija
ES-Laatuasumisoikeus Oy c/o ES-Isännöinti Oy
Rakennuspaikka
33. kaupunginosan (Kaarela) korttelin 33414 tontti 1
Hakemus
Hakija hakee lupaa kerrostalon (3 100 k-m²) rakentamiseen poiketen voimassa olevasta asemakaavasta nro 12401 seuraavasti:
- Rakennuksen kantava runko toteutetaan puun sijaan betonista.
- Rakennusalan raja ylittyy enimmillään 150 mm rakennuksen eteläsivulla.
- Sisäänkäyntiä harrastetilaan ei toteuteta kadulta.
- Pääasiallinen kattomuoto on loivan pulpettikaton sijaan harjakatto.
- Jätekeräys toteutetaan piha-alueelle.
- Kattopinta hyödynnetään vain osittain kaavamääräyksen mukaisesti aurinkosähkön tuottamisessa, muilta osin vesikattopinnat ovat peltikattoa.
- 1 liikuntaesteinen autopaikka sijoitetaan omalle tontille.
Lisäksi hakija hakee poikkeamista rakennusjärjestyksestä siten, että rakennuksen parvekkeet sekä maantason terassit ja sisäänkäyntitasot sisäpihan puolella ulottuvat rakennusalueen rajan ulkopuolelle enintään noin 2,2 metriä. Rakennusjärjestyksessä sallittu ulottuvuus on 1,2 metriä, joten ylitys on noin 1 metri.
Hakija perustelee poikkeamista kantavan rungon rakennusmateriaalia koskevasta määräyksestä sillä, että haetuilla toimenpiteillä saavutetaan merkittävä säästö hiilijalanjäljessä ja päästään kaupungin asettamiin päästövähennystavoitteisiin.
Hakija perustelee rakennusalan rajan ylittämistä sillä, että ylitys mahdollistaa asemakaavaan merkityn rakennusoikeuden käytön.
Hakija perustelee poikkeamista harrastetilan katusisäänkäyntiä koskevasta määräyksestä sillä, että asemakaavassa osoitetulla maanalaista johtoa varten varatulla alueen osalla kadulta ei ole mahdollista järjestää sisäänkäyntiä harrastetilaan.
Hakija perustelee poikkeamista kattomuotoa koskevasta määräyksestä sillä, että rakennuksessa on taitteinen harjakatto, jonka ansiosta ullakolle sijoittuva ilmanvaihtokonehuone saadaan asemoitumaan kokonaisuudessaan vesikaton alle osaksi rakennuksen arkkitehtuuria.
Hakija perustelee poikkeamista kattopinnan hyödyntämistä koskevaan määräykseen sillä, että suunnitelmassa kattopintoja hyödynnetään osittain aurinkosähkön tuottamisessa.
Hakija perustelee poikkeamista parvekkeiden sisäänvetoa koskevasta määräyksestä sillä, että parvekkeet muodostavat yhtenäisen julkisivupinnan sisäpihan/puiston puolelle. Parvekejulkisivu on suunniteltu julkisivunomaiseksi kaiteiden, asuntovarastojen ja räystäiden umpipintojen avulla. Umpiosien julkisivumateriaalina käytetään puuverhoilua.
Hakija perustelee poikkeamista rakennusjärjestyksestä sillä, että ylitys mahdollistaa laadullisesti korkeatasoisten ja suurien parvekkeiden ja terassien toteuttamisen asuntoihin.
Hakija perustelee poikkeamista jätekeräystä koskevasta määräyksestä sillä, että astiat mahdollistavat jätehuollon tehokkaamman järjestelyn.
Hakija perustelee poikkeamista autopaikan sijoittamista koskevasta määräyksestä sillä, että liikuntaesteisen autopaikan sijoittaminen omalle tontille on kaupungin ohjeistuksen mukainen.
Säännökset, joista poiketaan
Haettu toimenpide on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momenttia.
Lähtötiedot
Rakennuspaikka sijaitsee alueella, jolla on voimassa 27.10.2017 vahvistettu asemakaava nro 12401. Asemakaavan mukaan rakennuspaikka on asuinkerrostalojen korttelialuetta (AK). Suurin sallittu kerrosluku on neljä (IV), ja tontin rakennusoikeus on 3 100 k-m². Rakennuspaikkaa koskevat seuraavat määräykset:
- Rakennusten tulee olla julkisivultaan ja rakenteiltaan pääosin puuta.
- Rakennusten pääasiallinen kattomuoto tulee olla loiva pulpettikatto.
- Kattopinnat tulee hyödyntää viherkattoina ja/tai aurinkosähkön tuottamiseen.
- Parvekkeiden tulee olla pääosin sisäänvedettyjä.
- Tontille tulee rakentaa vähintään yksi liike-, työ- tai harrastetila, jossa on sekä suuret ikkunat että sisäänkäynti kadulta (Paletinkierto).
- Jätehuoneet tulee sijoittaa rakennukseen.
- Asukkaiden autopaikat tulee rakentaa LPA-tontille.
Helsingin yleiskaavassa 2016 rakennuspaikka on osoitettu asuntovaltaiseksi alueeksi A3, jota kehitetään pääasiassa asumisen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä lähipalvelujen käyttöön. Korttelitehokkuus on pääasiassa 0,4–1,2. Perustellusti korttelikohtainen tehokkuus voi olla tätä suurempikin. Alueen pinta-alasta keskimäärin 60 % tai enemmän on korttelimaata.
Nykytilanteessa tontti on rakentamaton.
Osallisten kuuleminen ja lausunnot
Kuuleminen ei ole tarpeen, koska tontti sijaitsee niin, että sen välittömässä läheisyydessä ei ole yksityisiä rajanaapureita tai osallisia, joihin haetulla toimenpiteellä olisi vaikutuksia.
Päätöksen perustelut
Haettu toimenpide voidaan toteuttaa.
Rakennuksen kantava runko saadaan toteuttaa puun sijaan betonista. Asemakaavamääräyksissä on alueen suunnittelussa painotettu ekologisesti kestäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin sopeutumisen edistämiseksi. Hakija on alustavissa suunnitelmissaan esittänyt kaupungin asettamien ilmastotavoitteiden mukaisen ratkaisun. Toimenpiteelle asetetaan päätösosasta ilmi käyvät ehdot.
Poikkeaminen rakennusalan rajasta voidaan sallia. Ylitys on vähäinen.
Poikkeaminen harrastetilan sisäänkäyntiä koskevasta määräyksestä voidaan sallia, koska syynä on asemakaavassa osoitettu tekninen tilavaraus.
Poikkeaminen pääasiallisesta kattomuodosta voidaan sallia. Alustavien suunnitelmien mukainen taitteinen harjakattomuoto luo vaihtelua ja mahdollistaa taloteknisten järjestelmien sijoittamisen osaksi rakennuksen arkkitehtuuria. Ratkaisu on asemakaavan kaupunkikuvallisten tavoitteiden mukainen.
Poikkeaminen parvekkeiden sisäänvetoa koskevasta määräyksestä voidaan sallia. Alustavien suunnitelmien mukainen poikkeaminen kohdistuu tontin suojaisalle puiston puoleiselle julkisivulle ja helpottaa laadukkaiden asuntopohjien suunnittelua. Ratkaisulla ei ole merkittävää kaupunkikuvallista vaikutusta.
Poikkeaminen rakennusjärjestyksestä (7 §) voidaan sallia. Alustavien suunnitelmien mukainen poikkeaminen kohdistuu tontin suojaisalle puiston puoleiselle julkisivulle. Ratkaisulla ei ole merkittävää kaupunkikuvallista vaikutusta.
Poikkeaminen määräyksestä, jonka mukaan kattopinta tulee hyödyntää aurinkosähkön tuottamisesta varten tai viherkattona, voidaan sallia. Hakijan alustavissa suunnitelmissa vain osa vesikattopinnasta on hyödynnetty aurinkosähkön tuottamiseen. Ratkaisun voidaan katsoa olevan asemakaavan tavoitteiden sekä Helsingin ilmastotavoitteiden mukainen.
Poikkeaminen jätekeräyksen sijoittamista koskevasta määräyksestä voidaan sallia. Jätekeräyksen järjestäminen tontin sisäpihalle on tontin koko, muoto ja soveltuvat kulku- tai huoltoyhteydet huomioon ottaen hyväksyttävä ratkaisu. Ratkaisulla ei ole merkittävää kaupunkikuvallista vaikutusta.
Liikuntaesteinen autopaikka saadaan sijoittaa omalle tontille, koska se parantaa esteettömyyttä.
Poikkeamisen erityiset syyt ovat asuntorakentamisen edistäminen ja asemakaavan toteutumisen edistäminen.
Haettu toimenpide ei päätöksessä asetetuin ehdoin aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle taikka alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun taikka rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Haettu toimenpide ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 § 1 mom, 145, 171, 173 ja 174 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 85 ja 86 §
Hallintosääntö 16 luku 5 § kohta 3a
Rakennusvalvontataksa 2024, 6 §
Voimassaolo ja jatkotoimenpiteet
Ennen mahdolliseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on saatava rakennuslupa, mikäli sellaista edellytetään. Rakennus- tai muu mahdollisesti vaadittava lupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta lukien. Lupahakemukseen on liitettävä tämä päätös lainvoimaisuustodistuksineen.
Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeisenä arkityöpäivänä jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon. Julkipanopäivä vastaa pöytäkirjan nähtävilläolopäivää. Päätöksen valitusaika päättyy 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Detta beslut publicerades 06.02.2024
Valitusosoitus
Pöytäkirjan 15 § (Poikkeamispäätöksestä).
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta
- se, jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen, päätös välittömästi vaikuttaa
- viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja ja haltija
- sellaisen kiinteistön omistaja ja haltija, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa
- se, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa
- kunta ja naapurikunta, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa
- toimialueellaan sellainen rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen
- viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun päätös on julkipanon jälkeen annettu.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00–16.15.
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 15 § (Maksun osalta).
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Niko Latvakoski, suunnittelija, puhelin: 09 310 37020