Hankinta, WordPress-ylläpito, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Pienhankinta, määräaikainen jatko Wordpress-ylläpidolle siirtymän ajaksi, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Päätös
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan vs. tietohallintojohtaja päätti tehdä Exove Oy:lta pienhankinnan WordPress-ylläpidosta siirtymäkaudelle 30.9.2024 asti. Hankinnan arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 7000 euroa.
Päätöksen perustelut
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala valmistelee WordPress-ylläpidon siirtoa uudelle toimijalle. Ylläpidon oli alun perin tarkoitus siirtyä kaupunginkanslian WordPress-itsepalveluportaaliin. Toimittaja Exove Oy:n kanssa tehtiin kesäkuussa 2023 vuoden jatko WP-ylläpidosta (päätös HEL 2023-006698), sillä suunnitelmat eivät olleet aikataulussa hankintayksiköstä riippumattomasta syystä. Kuitenkin vain osa sivuista voidaan siirtää vuoden 2024 aikana ja kaskon Azure-ympäristöön jää vielä sivustoja, jotka vaativat välitöntä ja jatkuvaa ylläpitopalvelua. Nämä Kaskon ympäristöön jäävät sivustot poikkeavat toteutukseltaan Kanslian tukemasta WordPress-mallista.
Tämän jatkoajan tarkoitus on varmistaa sujuva ylläpitovastuun siirto uudelle ylläpito- ja pienkehityskumppanille siten, että palveluun ei tule keskeytyksiä. Uusi toimittaja saadaan kaupunginkanslian solmiman puitesopimuksen kautta. Uusi ylläpitokumppani toimii tämän lisäajan aikana Exove Oy:n rinnalla, kunnes ylläpidon haltuunotto toteutetaan syyskuun 2024 loppuun mennessä.
Mahdolliset katkokset ylläpito- ja pienkehityspalveluiden saatavuudessa voivat tarkoittaa, että versio- tai tietoturvapäivityksiä ei asenneta riittävän ajoissa. Tämä voi johtaa sivuston käytön katkoksiin ja myös tietoturvan vaarantumiseen. WordPress-sivustoissa on kaksi merkittävää portaalia, jotka ovat oppijoiden ja opettajien päivittäisessä käytössä. Palvelun käyttökatko aiheuttaisi huomattavaa haittaa toiminnalle kouluissa ja oppilaitoksissa. Portaalit Aula ja Opehuone toimivat tiedonvälityksessä ja aloitussivuina erilaisiin digitaalisiin oppimistyökaluihin.
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.
Pienhankinnan avulla varmistetaan järjestelmän keskeytymätön käyttö sinä aikana, kun uutta hankintaa ollaan toteuttamassa. Pienhankinta on
toteutettu ilman tarjouskilpailua, koska on arvioitu, että
ICT- pienhankinnan kilpailuttamisen edellyttämä työmäärä on suhteeton kilpailuttamisella saavutettaviin hyötyihin nähden.
Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä.
Detta beslut publicerades 16.08.2024
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Hans Lähteenmäki, hankintalakimies, puhelin: