Ohje, vapaaehtoistoiminta, kaupunginkanslia

HEL 2021-011144
Ärendet har nyare handläggningar
§ 48

Vapaaehtoistoiminnan ohje

Personaldirektör

Päätös

Henkilöstöjohtaja päätti antaa liitteen mukaisen ohjeen vapaaehtoistoiminnasta Helsingin kaupungilla.

Päätöksen perustelut

Ohjeella tarkennetaan kaupungin eri toimialoilla, virastoissa ja liikelaitoksissa tehtävän vapaaehtoistoiminnan käytäntöjä.

Vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan Helsingin kaupungilla vapaaehtoisuuteen ja vastikkeettomuuteen perustuvaa toimintaa, jota ilmoittaudutaan tekemään suoraan toimialalle, virastolle tai liikelaitokselle ja, joka ei täytä normaalin työsuhteen tunnusmerkistöä. Henkilöt osallistuvat toimintaan oman valintansa ja motivaationsa mukaisesti, eivätkä he saa toiminnasta palkkaa tai tavoittele taloudellista etua.

Silloin, kun vapaaehtoistoiminta on säännöllistä toimintaa, henkilön kanssa tehdään sopimus vapaaehtoistoiminnasta (ohjeen liitteenä) ja kaupungin vakuutukset ovat voimassa. Verottajan ohjeita vapaaehtoistoiminnan vastikkeettomuudesta ei avata yksityiskohtaisesti ohjeessa, vaan viitataan tältä osin suoraan verottajan ohjeisiin. Lisäksi ohjeessa on täsmennetty henkilö, joka kertoo vapaaehtoiselle tietosuoja- ja salassapitovelvollisuudesta. Koronan myötä vapaaehtoistyötä on tehty ja tehdään myös koronan jälkeen etänä. Tämän toimintatapamuutoksen myötä ohjeeseen on lisätty maininta siitä, että vapaaehtoistyötä voidaan Helsingissä tehdä myös etänä.

Detta beslut publicerades 07.10.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Marianne Leskinen, neuvottelupäällikkö, puhelin: 09 310 34180

marianne.leskinen@hel.fi

Beslutsfattare

Nina Gros
henkilöstöjohtaja

Bilagor

1. Vapaaehtoistoiminnan ohje
Bilagan publiceras inte på internet.
2. SL 37 Sopimus vapaaehtoistoiminnasta
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.